Verkkouutiset

Myanmarissa kymmeniä kuolleita armeijan tulituksessa

Yli 80 ihmistä on kuollut protestoijien ja armeijan yhteenotossa Bagon kaupungissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Todistajat kertoivat paikalliselle medialle, että Myanmarin sotilaat käyttivät raskaita aseita, ja ettei kuolleiden tarkasta määrästä ole tietoa, uutisoi BBC. Tähän mennessä viime kuussa alkaneessa vallankaappauksessa on tiedettävästi kuollut yli 600 ihmistä.

Viimeisin tuhoisa yhteenotto tapahtui lähellä Yangon kaupunkia perjantaina. Tapahtuman julki tuleminen uutismedioissa kesti kuitenkin kokonaisen vuorokauden, sillä suuri osa kylän asukkaista ja silminnäkijöistä joutui pakenemaan alueelta läheisiin kyliin.

Massaprotesteja on tapahtunut Myanmarissa, joka tunnetaan myös Burmana, siitä lähtien kun armeija kaappasi vallan maassa 1. helmikuuta. Maassa on julistettu vuoden mittainen hätätila.

Myanmarin armeija väittää, että viime vuoden lopulla järjestetyt vaalit olivat vilpilliset, jossa valtaan palasi Aung San Suu Kyi ja hänen puolueensa Kansallisen demokratialiitto (NLD). Vaalilautakunta on kiistänyt juntan väitteen.

International Crisis Groupin vanhemman neuvonantajan Richard Horseyn mukaan Myanmarin valtion tilanne on vaarassa muuttua täysin hallitsemattomaksi. Myanmarin YK-lähettiläs pyysi perjantaina YK:n turvallisuusneuvostoa toimiin sotilasjunttaa vastaan.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)