Jos nimeni olisi annettu katalonian kielellä, isäni kielellä, se olisi Albert eikä Alberto.
Siihen aikaan, kun itse synnyin Seinäjoella monikulttuuriseen perheeseen vuonna 1973, ei katalonialaisuus ollut mitenkään pinnalla, vaikka tietenkin se oman kielen ja historian omaaville katalaaneille on aina ollut sydämen asia. Katalonialaiset oli painettu Francon johdolla alas, kuten monet muutkin vähemmistöt Espanjassa. Kieltä sai puhua, mutta sitä ei opetettu. Isäni puhuu täydellistä kataloniaa osaamatta sitä kunnolla kirjoittaa.
Francon politiikan taustalla oli tietysti lähihistorian sisällissota, jossa Franco voitti – ja kyllä, piti Neuvostoliiton tukemat kommunistit kurissa. Vaalittiin yhtenäistä Espanjaa. Sinänsä ymmärrettävää.
Sittemmin Espanja demokratisoitui ja sen myötä ison maan hallintoa alettiin muovaamaan monikulttuurisuuteen sopivaksi. Alueiden itsehallintoa vahvistettiin. Tuli omat parlamentit, poliisit, ja kieltä sai opettaa.
Alueista tunnetuimmat lienevät oman kielen omaavat Katalonia ja Baskimaa. Näistä Baskimaan väkivaltaisen historian tunnemme, mutta ehkä vähemmän katalaanien rauhanomaista lähihistoriaa. Rauhanomaisuus ei tarkoita, etteikö oma identiteetti olisi olemassa.
Kataloniaa pitkään hallinnut keskustaoikeistolainen CIU (puolueella ei ole mitään tekemistä Espanjan keskustaoikeistolaisen PP:n kanssa) on perinteisesti halunnut neuvotellen parantaa Katalonian asemaa suhteessa keskusvaltaan. Se käytti aikanaan taitavasti vaa’ankielieasemaansa, jonka se saavutti Espanjan vaaleissa. Nykyään puolueen puheenjohtaja, Katalonian itsehallintoalueen puheenjohtaja Carles Puidgemont, ajaa tunnetusti Kataloniaa eroon Espanjasta. Eroa on aina kannattanut Katalonian laitavasemmisto.
Katalonian ja Espanjan välirikolle ei voi nimetä yhtä syytä tai syyllistä. Jostain syystä asenteet ovat molemmin puolin tiukentuneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Tiedossa on, että Katalonia vauraana kansana maksaa Espanjalle enemmän kuin se sieltä saa takaisin. Tässä mielessä Katalonia tulee toimeen ilman Espanjaa. Tiedossa on sekin, että Baskimaa saa pitää verotuloistaan suuremman osan kuin Katalonia.
Jonkinlainen vedenjakaja on ollut maan yksi historian pahin talouskriisi, joka alkoi pian vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Pöhöttönyt pankki- ja asuntosektori sekä korruptoitunut hallinto jätti jälkeensä suurtyöttömyyden. Lama kosketti myös Kataloniaa. Tuon laman tunnelmissa Katalonia ja Espanja ajautuivat riitaan itsehallintolain uudistamisesta. Kahden köyhtyneen rahaneuvotteluista tulee harvoin valmista. Espanjan näkökulmasta moninkertainen hallinto on omituinen rakennelma, kun taas katalaanien mielestä kuningasmielinen Espanja käyttää surutta rahaa lentokenttiin, jossa ei ole matkustajia ja teihin, joissa ei ole autoja.
Selvää kuitenkin on, että kyseessä on molemminpuolinen epäonnistuminen, koska tilanne on johtanut nyt sunnuntaina nähtyyn kahakkaan. Entä jos Espanjan hallitus olisi antanut katalaanien äänestää tekemättä asiasta mekkalaa? Mikään kannatusmittaus ei ole näyttänyt yli 50 prosentin kannatusta itsenäisyysmielisille. Kun aseet on otettu esiin, itsenäisyyden kannatus vain kasvaa.
Sunnuntain jälkeen osapuolten on palattava neuvottelupöytään. Yksi avain voisi olla itsehallintolain uudistaminen ja rahasta sopiminen. Voi toki olla, että sunnuntaina sysäyksen sai itsenäisyyteen johtava prosessi. Valtioita syntyy ja kuolee. Esimerkiksi Italia sai nykyisen muotonsa vuonna 1861.
Palataan byrokratiasta perheeseen. Lähipiirissäni näkyy, kuinka katalaanien sydän sykkii nyt aiempaa kovemmin. Ajattelin silti pitää nimeni nykyisessä muodossaan, espanjankielisenä.
