Hallituksen ennen koronaa asettama tavoite 75 prosentin työllisyysasteesta näyttää olevan saavutettavissa tämän vaalikauden aikana. Tähän ei varmasti moni uskonut vielä viime keväänä.
Kenen ansiosta tai mistä syystä se tapahtuisi – siitä ollaan montaa mieltä. Koronan jälkeen nopeasti elpynyt talous on varmasti merkittävä tekijä kohentuneessa työllisyydessä. Myös maan hallituksen toimenpiteillä yritysten ja työntekijöiden tukemisessa on ollut oma osuutensa.
Julkisuudessa käytävää keskustelua seuratessa olen havainnut, että edellä kuvatun takia elinkeinoelämä ja sen lähellä olevat järjestöt ovat suunnanneet ”patteristonsa” työllisyysasteesta käytävästä keskustelusta julkisen talouden vahvistamiseen. Sekin on toki tärkeä asia.
Kiistelyä käydään varsinkin velkaantumisesta, joka koronakriisissä on ollut täysin välttämätöntä. Velkaelvytys on osaltaan pitänyt Suomen taloutta pystyssä ja tukenut sen nopeaa toipumista koronakriisin hellittäessä. Velkakriittisiltä unohtuu toistuvasti se, että velkaa ovat ottaneet kaikki. Totta on, että velka on veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa, mutta edelleen näköpiirissä olevien matalien korkojen oloissa julkisen talouden alijäämää on arvioitava hieman uudesta näkökulmasta.
***
Viime kevään kehysriihestä asti on puhuttu väsymiseen asti työllisyyttä lisäävistä toimista, joilla vahvistetaan julkista taloutta 110 miljoonaa euroa. Elinkeinoelämä ja työnantajat esittävät toimenpiteiksi tuttuja juttuja: työttömyysturvan porrastamista, sen omavastuupäivien lisäämistä ja työttömyysturvan työssäoloehdon tiukentamista.
Kaikkien esitysten yhteinen nimittäjä on, että asia hoidetaan kuntoon yhteiskunnan ja työelämän heikompiosaisten kustannuksella.
Miksi emme suuntaisi katsetta johonkin aivan muuhun, joka myös osaltaan vahvistaisi julkisen talouden alijäämää?
***
Minulla on muutaman sadan miljoonan euron arvoinen vinkki hallitukselle – ja aivan erityisesti valtiovarainministerille sekä hänen johtamalleen aina aurinkoakin tarkemmalle valtiovarainministeriölle.
Vinkkini julkisen talouden vahvistamiseksi liittyy yrittäjien eläkejärjestelmään (YEL) ja sen valtion osuuksiin, joiden kasvulle ei näy kattoa.
Eläketurvakeskuksen (ETK) tilastojen mukaan valtio – siis veronmaksajat – osallistuu yrittäjien eläketurvan rahoittamiseen vuosittain merkittävällä rahamäärällä ja kasvutahti on todella nopea. Vuonna 2011 valtion maksama osuus oli runsaat 40 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2019 jo lähes 300 miljoonaa euroa. Tämän vuoden osalta sen arvioidaan olevan peräti 400 miljoonan euron luokkaa – eikä valtion osuuden kasvulle näy nykymenolla loppua.
Ymmärrän oikein hyvin ahdinkoa, johon moni yrittäjä on koronapandemian vuoksi ajautunut. Kasvava valtion tuki on kuitenkin seuraus yrittäjien pidempiaikaisesta alivakuuttamisesta, josta on muodostunut kiusallisen ilmiö. Järjestelmän keskeinen vika on siinä, että yrittäjien vakuutusmaksut perustuvat heidän itsensä arvioimaan oman työpanoksen arvoon.
Yrittäjä hyvin pitkälti itse arvioi ja päättää tulotason, jonka perusteella hän maksaa eläkevakuutuksensa. Asian voisi jollain tavoin ymmärtää, jos alivakuuttamista tapahtuisi vain yrittäjäuran alkutaipaleella. Valitettavasti alivakuuttaminen jää monilla ”päälle” ja on huomattavasti laajempi ilmiö, jota ei pidä hyväksyä.
Asia on korjattavissa muuttamalla nykyistä lainsäädäntöä. Yksi mahdollinen ratkaisu alivakuuttamiseen olisi, että yrittäjien eläkemaksut perustuisivat heidän verotettavaan tuloonsa, kuten esimerkiksi Ruotsissa tapahtuu.
Asia olisi varsin yksinkertaista toteuttaa Suomessakin tulorekisterin kautta.
