Verkkouutiset

Täällä muuntovirus nyt erityisesti leviää

Monet tartuntaketjuista olisi voitu ehkäistä rajoitusten ja suositusten noudattamisella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Muuntuneen koronaviruksen leviäminen on keskittynyt Suomessa erityisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelle.

Variantteja on vahvistettu yhteensä 450 kappaletta, joista 427 on ollut Britannian ja 22 Etelä-Afrikan virusmuunnosta. Brasilian varianttia on vahvistettu vain yksi kappale.

Sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki totesi Suomen jakautuvan kolmeen eri vyöhykkeeseen tartuntamäärillä mitattuna. HUS-alueen ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä noin kaksinkertainen muuhun maahan verrattuna.

Monet uusista tartuntaketjuista olisi hänen mukaansa voitu välttää suositusten ja rajoitustoimien noudattamisella.

– Vakava vetoomuksemme on, että nykyisessä veitsenterätilanteessa toimet pidettäisiin mahdollisimman tiukkoina, ja niitä myös arkielämässä noudatettaisiin, Voipio-Pulkki sanoi tiedotustilaisuudessa.

Viime viikkoina yli 70-vuotiaiden osuus tartunnoista on kasvanut neljästä yhdeksään prosenttiin. Karanteenissa on aiempaa vähemmän ihmisiä, mutta heidän osuutensa tartunnoista on noussut 27 prosentista 39 prosenttiin. Ulkomaisten tartuntojen osuus kaikista infektioista on vain kolmisen prosenttia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen huomautti, ettei virusmuunnos tunnu sairastuneen kannalta erilaiselta alkuperäiseen koronavirukseen verrattuna. Kymmenien tuhansien ihmisten aineistoja tarkastellessa Britannian muunnoksen taudinkuva vaikuttaa hieman vakavammalta ja kuolleisuus korkeammalta.

Puumalaisen mukaan viimeaikaisista tartunnoista suurin osa on tapahtunut kotona, mutta tauti on levinnyt myös harrastuksissa, työmailla ja ravitsemisliikkeissä. THL arvioi, että ravintoloiden sulkemista olisi harkittava nykyisessä epidemiatilanteessa.

– Valitettavasti keinoja täytyy hakea paikoista, joissa tartuntoja tapahtuu, Taneli Puumalainen sanoi.

Koronarokotuksen on saanut Suomessa jo yli 300 000 henkilöä. Rokotukset ovat edenneet samassa tahdissa muiden EU-maiden kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)