Verkkouutiset

Matkustajaa testataan Johannesburgin lentokentällä Etelä-Afrikassa. LEHTIKUVA / AFP Phill Magakoe

”Muunnos on levinnyt jo viikkoja tutkan alla”

Matkustusrajoitukset eivät tutkijan mukaan todennäköisesti auta pitkään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viime päivinä kansainvälistä huolta herättänyt koronaviruksen omikron-muunnos on tutkijoille yhä varsin tuntematon, mutta tartuntoja on rekisteröity jo useissa maissa. Pelkästään lauantaina neljä eurooppalaista maata vahvisti ensimmäiset omikron-tautitapauksensa.

Vielä on epäselvää, kuinka tehokkaasti muunnos leviää ja kuinka hyvin jo kehitetyt rokotteet siihen purevat.

Muunnosta havaittiin ensimmäiseksi eteläisessä Afrikassa, mutta sen pelätään jo ehtineen levitä huomattavasti laajemmalle, Expressen uutisoi.

Aarhusin yliopiston professori Eskild Petersenin mukaan muunnos on todennäköisesti levinnyt ”jo viikkojen ajan tutkan alla”. Syytä paniikkiin ei kuitenkaan ole, hän toteaa Tanskan TV2:n haastattelussa Expressenin mukaan.

Samoilla linjoilla on myös Yhdysvaltojen koronatoimia luotsannut Anthony Fauci. Vaikka muunnosta ei ole vielä löydetty Yhdysvalloissa, ei sen leviäminen maahan tulisi Faucille yllätyksenä.

– Kun virus on osoittanut leviävänsä näinkin nopeasti ja kun matkustukseen liittyviä tartuntoja on jo esiintynyt, tulee se lopulta olemaan kaikkialla, Fauci sanoi NBC:n haastattelussa.

Esimerkiksi Britannia on jo ilmoittanut ryhtyvänsä jyrkkiin toimiin muunnoksen leviämisen torjumiseksi. Matkustusrajoituksia on tiukennettu, ja maskipakko astuu Englannissa jälleen voimaan tiistaista alkaen.

Tartuntatautien tutkija Neil Stonen mukaan matkustusrajoitusten vaikutukset jäävät todennäköisesti kuitenkin vähäisiksi.

– Tärkeä huomio, molemmat tartunnat on ilmeisesti jäljitetty Etelä-Afrikassa matkustamiseen, joten matkustuskiellot eivät ehkä ole täysin merkityksettömiä ihan vielä (mutta pian ne kuitenkin ovat), Stone kommentoi Britanniassa vahvistettuja tartuntoja lauantaina Twitterissä.

– Vaikuttaa järkevämmältä ylireagoida ja sitten perääntyä, kuin olla tekemättä mitään ja katua myöhemmin, Stone kuitenkin jatkoi pohdintaansa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)