Rajat kiinni -mielenosoittajia Narinkkatorilla Helsingissä 3. lokakuuta 2015. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Faisa Kahiye: Muukalaisviha ahdistaa toisen polven maahanmuuttajia

Itse olen hyväksynyt kohtaloni siitä, että lapsenlapsistanikaan ei puhuta suomalaisina, kirjoittaa Faisa Kahiye.

Suomen ilmapiiri on kiristynyt merkittävästi maahanmuuttoa kohtaan, ja pienen ryhmän tekemät rikokset ovat johtaneet kokonaisen väestöryhmän leimaamiseen. Tästä ovat kärsineet niin turvapaikanhakijat kuin muutkin maahanmuuttajataustaiset ihmiset, jotka ovat kohdanneet entistäkin enemmän valitettavan normalisoitunutta vihapuhetta ja rasismia. Vihamielinen ilmapiiri on entisestään vaikeuttanut myös toisen polven maahanmuuttajien asemaa. Tällä viikolla käynnistyi Ihmisoikeusliiton, HSL:n ja HKL:n  STOP! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanja, jolla yritetään puuttua joukkoliikenteessä tapahtuvaan syrjintään.

Monet toisen polven maahanmuuttajista, eli Suomessa syntyneet ja kasvaneet suomalaiset, joiden vanhemmat ovat muuttaneet ulkomailta, kokevat jatkuvasti identiteettikriisiä oman taustansa vuoksi. Kahden merkittävästi toisistaan poikkeavan kulttuurin välillä kamppailu ja tasapainottelu sekä hyväksynnän hakeminen valtaväestöltä aiheuttaa nuorissa tunteen, ettei ole hyväksytty kumpaakaan yhteisöön täysipainoisesti. Epävarmuutta koetaan esimerkiksi siitä, voiko sanoa ylpeästi olevansa suomalainen vai pitääkö samaan hengenvetoon todeta, mistä vanhemmat ovat kotoisin. Itse olen hyväksynyt kohtaloni siitä, että minun lapsenlapsistakaan ei puhuta suomalaisina. Tämä kertoo lähinnä sen, miten kapea käsitys kantasuomalaisilla on suomalaisuudesta.

Toisen polven maahanmuuttajanuorten identiteettikriisiä ruokkivat Suomen muukalaisviha ja rasismi, jota ovat lähes poikkeuksetta kokeneet kaikki Suomessa asuvat, eri etnistä taustaa omaavat ihmiset. Suomi on jo toista perättäistä vuotta Euroopan unionin Perusoikeusviraston FRA:n tutkimuksessa osoittautunut yhdeksi EU:n syrjivimmistä maista. Tutkimuksessa on vuoden 2017 aikana nostettu esille se, että toisen polven maahanmuuttajat kokevat vielä enemmän syrjintää kuin ensimmäisen polven maahanmuuttajat.

Tätä havaintoa voisi selittää sillä, että maassa syntynyt ja kasvanut henkilö kokee lähtökohtaisesti kuuluvansa kantaväestöön. Hän on saanut samanlaiset lähtökohdat opiskella ja elää, vanhempien sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Vaikka koulussakin on saattanut joutua kokemaan kiusaamista, eriarvoinen todellisuus iskee, kun kasvaa aikuiseksi ja joutuu etsimään paikkaansa yhteiskunnassa. Silloin ymmärtää, etteivät yhteiskunnan jäsenet miellä henkilöä samanlaiseksi. Monella ulkomaalaistaustaisella on jatkuvasti tarvetta todistella kykyjään, erityisesti työelämässä. Tilannetta ei helpota maahanmuuttokriitikoiden aiheuttama vastakkainasettelu “meidän” ja “heidän” välille, mikä puolestaan lisää jännitteitä eri ryhmien välille. Siinä tilanteessa ehjän identiteetin omaava nuori ei anna syrjinnän hetkauttaa tai lannistaa, vaikka se on väistämätöntä, vaan jatkaa kohti unelmiaan.

On toki mahdollista, että pieni joukko radikalisoituu. Kun nuori ei koe kuuluvansa yhteisöön, tai valtaväestö ei pidä hänen taustastaan tai uskonnostaan, jotka hän kokee itselleen tärkeiksi, se luo pohjaa ääriajattelulle. Nuori, jolla ei ole koulu- tai työpaikkaa, ja joka kokee jatkuvasti ulkopuolisuuden tunnetta, voi kyynistyä ja kokea tarvetta kostaa purkaakseen pahaa oloaan. Pariisin terrori-iskut olivat aiheuttaneet maan kansalaiset, joista useammat syntyivät Euroopassa. On siis osattava kiinnittää huomiota uhkiin, jotka aiheutuvat rasismista, syrjäytymisestä ja vastakkainasettelusta.

Rikoksia tapahtuu kuitenkin paljon myös etnisiä vähemmistöjä kohtaan, minkä myös toisen polven maahanmuuttajat joutuvat kokemaan. Jenita Rautavan raportista “Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2017” ilmenee, että poliisille on tehty vuoden 2017 aikana yhteensä 813 rikosilmoitusta etniseen tai kansalliseen taustaan perustuneista rikoksista. Useimmiten rikoksen tekijä oli kantasuomalainen, ja yleisin rikoslaji oli pahoinpitely.

Vaikka kaikki rikosilmoitukset eivät päädy syyteharkintaan ja tämän jälkeen oikeuteen, tämä osoittaa sen, että vähemmistöön kohdistuvat viharikokset ovat vakava ja yleinen ongelma. Nämä rikokset ylittävät kuitenkin uutiskynnyksen harvoin verrattuna tilanteisiin, joissa maahanmuuttajataustaista epäillään rikoksesta, eikä hallituskaan pidä hätäkokouksia tätä varten. Etniset ja kansalliset vähemmistöt, mukaan lukien maahanmuuttajanuoret, kokevat turvattomuuden tunnetta viharikoksien yleisyyden vuoksi, mikä osiltaan heikentää heidän asemaansa yhteiskunnassa.

Tosiasia on se, että maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä ovat tulleet jäädäkseen. Suomessa syntyy jo kolmannen polven maahanmuuttajia, joista voisi minun puolestani puhua jo ihan tavallisina suomalaisina. Se, että ihmiset tutustuvat toisiin kulttuureihin ja minimoivat tätä kautta ennakkoluulojaan, voisi olla paras tapa vähentää syrjintää. Toisen polven maahanmuuttajat ovat täysin samanlaista väestöä kuin kantasuomalaisetkin. Heidän joukostaan löytyy korkeasti koulutettuja, työttömiä, keskiluokkaisia ja opiskelijoita. Kaikilla näillä ihmisillä on potentiaalia kukoistaa ja antaa panoksensa yhteiskunnan jäseninä. On vain meistä kiinni, otetaanko kaikki mukaan vai annetaanko osan syrjäytyä, mikä aiheuttaa lieveilmiöitä yhteiskunnalle.

Faisa Kahiye

Faisa Kahiye

Valtio-opin ja taloustieteen opiskelija, Tukholman yliopisto.