Verkkouutiset

”Muu väestö ottaa koronaviruksen tulevan epidemian väestöpohjalta vastaan”

Ministerin linjaus vuosi sitten maaliskuussa ihmetyttää yhä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaepidemian suomalaispäättäjien seuraajille on jäänyt mieleen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) toteamus epidemian ottamisesta väestötasolla vastaan. Lausuman tarkka sisältö ja yhteys on kuitenkin monille epäselvä.

Kyse oli 16. maaliskuuta 2020 valtioneuvoston tiedotustilaisuudesta, jossa kerrottiin valmiuslain käyttöönotosta. Tuolloin avainministerit pitivät tiedotustilaisuuksia päivittäin.

Krista Kiuru puhui (alla olevassa videossa kohdassa 3:50) omassa avauspuheenvuorossaan ikäihmisistä ja riskiryhmistä.

Hän sanoi näin:

Tältä osin me puhumme yli 70-vuotiaiden osalta (Kiinan) Hubein aineiston pohjalta jopa sellaisista prosenteista kuin 182 tai suhteellisesta riskistä, joka on yli 80-vuotiailla jo pitkälti yli 300.
– Siksi keskeisintä on, että Suomi varautuu kaikissa toimissa siihen, että nämä ikäihmiset voisivat pysyä suojassa. Ja muu väestö ottaa sitten koronaviruksen tulevan epidemian väestöpohjalta vastaan
.

Viimeistä lausetta on tulkittu niin, että hallituksen linjana oli antaa hallitusti koronan edetä ”muussa väestössä” kuin riskiryhmissä. Tämä oli Ruotsin mallin mukaista laumasuoja-ajattelua.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi Iltalehdessä 22.3.2020 vastaavalla tavalla tulkitun näkemyksen: Suomen linja ei ole ollut tukahduttaa virusta, vaan turvata terveydenhuollon ”kantokyky”.

–  Emme pysty pysäyttämään tautia, emmekä pyri siihen, koska se on mahdotonta. Pyrimme hillitsemään taudin etenemistä, huolehtimaan terveydenhuollon kantokyvystä kaikissa tilanteissa ja suojaamaan riskiryhmät, Sanna Marin sanoi Iltalehdessä 22.3.2020.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)