Mustikat ja omenat auttavat diabeteksen välttämisessä

Hedelmien ja marjojen terveyshyödyt voivat riippua siitä missä muodossa niitä nauttii, tuore tutkimus osoittaa.

Tulosten valossa on todennäköistä, että ainakin diabeteksen kohdalla hyödyt saa syömällä hedelmänsä ja marjansa tuoreena ja sellaisenaan eikä esimerkiksi mehumuodossa. Hedelmämehut saattavat jopa suurentaa diabetesriskiä.

Tulokset julkaistiin British Medical Journalissa, ja niiden perusteella riski sairastua diabetekseen on pienentynyt henkilöillä, jotka syövät ainakin kolmesti viikossa mustikoita, viinirypäleitä, omenia, banaaneja tai greippiä.

Olennaista on, että hedelmänsä ja marjansa nauttii sellaisenaan ja tuoreena. Tämä havaittiin verrattuna osallistujiin, jotka söivät hedelmiä ja marjoja korkeintaan kerran kuukaudessa.

Hedelmämehuja päivittäin juovat puolestaan sairastuivat diabetekseen todennäköisemmin kuin muut, mutta mehujen korvaaminen tuoreilla hedelmillä kumosi vaikutuksen.

Samanlaisia havaintoja on tehty aiemminkin, mutta tutkijoille ei ole vielä selvinnyt tarkalleen miksi hedelmämehut altistavat diabetekselle, vaikka kokonaiset tuoreet hedelmät suojaavat siltä.

Todennäköisesti ero selittyy hedelmien kuiduilla ja muilla ravintotekijöillä, jotka puuttuvat mehuista. Mehumuodossa hedelmäsokeri myös vaikuttaa toisin kuin itse hedelmästä syötynä.

Tutkimuksessa hyödynnettiin kolmen suuren terveystutkimuksen aineistoja, jotka yhteensä koostuivat 187 000 terveen miehen ja naisen terveys- ja ruokavaliotiedoista. Vuosien 1984–2009 välillä noin seitsemän prosenttia osallistujista sairastui diabetekseen.

Uutisen välitti Uutistoimisto Duodecim.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt