Verkkouutiset

Musta Joutsen tapahtui

BLOGI

Kirjoittaja kysyy, onko valtion reagointi tarpeeksi nopeaa ja mittavaa.
Harri Jaskari
Harri Jaskari
Harri Jaskari on Suomen Yrittäjien elinkeinopoliittinen johtaja ja entinen kansanedustaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskuntakausien jälkeen palasin yrittäjäksi. Kohtasin uudenlaisen maailman, vaikka olinkin ollut aikaisemmin yrittäjä ja seurasin myös Arkadianmäeltä tarkasti yrittämistä. Yrittäjänä oleminen on jännää, stressaavaa ja kiehtovaa samaan aikaan. Olen sanonut usein ystävilleni, että olen yrittäjänä aina kaksi päivää innostunut ja yhden päivän ihan kauhuissani.

Nyt katson itseäni ja yrittäjäkavereitani koronaviruksen jyllätessä. Yksi ystäväni on ravintoloitsija, joka on elänyt ihan kädestä suuhun viime kuukausina. Ravintolan uusi paikka ei ole vielä saavuttanut niin suuria asiakasmääriä, että yrittäjälle jäisi omaa palkkaa. Pinta alkoi juuri näkyä, kun korona iski. Nyt ystäväni kyselee asiakkailta, voisivatko ne vaikka etukäteen maksaa kesäkuun lounaan.

Toinen yrittäjätuttuni toimii kouluttajana yritysten johdolle ja henkilöstölle. Hän laittoi juuri eilen viestin, että jopas oli synkkä päivä. Koulutusten peruutuksia toistensa perään. Millähän sitä eläisi loppuvuoden? Voin vain kuvitella niitä yrittäjiä, joilta kaikki keikat ovat sulaneet alta. Yllättävän monet ovat eläneet niin, että säästöjä ei ole kerta kaikkiaan kertynyt.

Musta Joutsen kuitenkin tapahtui. Suomi on kiinni ja asiakkaiden puuttuessa nyt joudutaan kääntymään Suomen valtion puoleen. Onneksi valtio on nyt reagoinut, mutta onko reagointi käytännössä tarpeeksi nopeaa ja mittavaa? Keskuspankki ostaa yritystodistuksia, FIVA antaa pankeille mahdollisuuksia lisälainaan, Finnvera lupaa päätöksiä neljässä päivässä ja niin edelleen. Vaatimuksia on kymmenen kertaa enemmän.

Erityisesti tärkeät suuret yritykset saavat tuiki tarpeellista jatkoaikaa.Entäpä pienet yritykset, mikroyritykset ja yksinyrittäjät? Finnveran pk-rahoituksesta vastaava johtaja Juuso Heinilä sanoi sen suoraan: nopein ja helpoin tapa järjestää kassatilanne on ottaa yhteys omaan pankkiin ja sopia omien lainojen maksuajoista ja järjestelyistä. Toivon, että pankit ovat myönteisiä.

Tämä kriisi on nyt vaan hoidettava ja siten, että jatkossa yrittäjien velkataakka ei ole liian raskas kannettavaksi. Mutta toivon, että sen jälkeen aidosti mietitään erityisesti pienten, mikro- ja yksinyrittäjien sosiaaliturva ja työttömyysturva uusiksi.

Meillä on paljon puhuttu esimerkiksi yrittäjien perustilistä, mutta puheeksi asiat ovat jääneet. Yrittäjän perustilissä sinua kannustetaan säästämään pahan päivän varalle, mutta toisaalta yrittäjä pääsee automaattisesti työttömyysturvalle, kun omat rahat loppuvat. Nyt Suomen yrittäjät ehdottavat kriisin ajaksi uutta ”yrittäjäturvaa”, joka näyttää olevan ajatuksiltaan lähellä perustiliä.

Kaikille on kuitenkin varmasti tullut selväksi, että yhteiskunnan nykyiset toimintatavat eivät kykene varautumaan nopeisiin kriiseihin riittävän tehokkaasti ja automaattisesti. Jussi Tuulensuu sanoi Aamulehdessä oivallisesti: ”korona on maailmanhistorian kovin uuden työn konsultti”. Uskon, että sama pätee työttömyys- ja sosiaaliturvan osalta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)