Verkkouutiset

Taidemuseo Chicagossa. / the Table

Museo erotti 150 vapaaehtoista, taustalla huoli diversiteetistä

Konsulttiyhtiön mukaan amerikkalaisen taidemuseon oppaat olivat lähinnä valkoisia ja varakkaita naisia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Amerikkalaisen taidemuseon kerrotaan lopettaneen vuosikymmeniä vanhan vapaaehtoisohjelmansa, sillä siihen osallistuneiden 150 henkilön ei katsottu edustavan riittävällä tavalla eri vähemmistöjä.

Illinois’n osavaltiossa sijaitsevan Art Institute of Chicago -taidemuseon palkkaama konsulttiyhtiö oli kehottanut johtoa painottamaan opasvalinnoissa diversiteettiä. Prosessin katsottiin suosineen aiemmin varakkaita valkoisia naisia.

Chicago Tribune -lehden mukaan museo ilmoitti asiasta syyskuun alussa lähetetyllä sähköpostilla. Siinä todettiin, että vapaaehtoisohjelma haluttiin rakentaa kokonaan uusiksi.

Equity Project -yhtiön johtaja Monica Williamsin mukaan tasa-arvon saavuttaminen vaatii ”rohkeita toimenpiteitä”. Yhtiö perustettiin vuonna 2016 reaktiona presidentti Donald Trumpin valintaan.

– On tarpeen purkaa sellaiset järjestelmät, jotka on suunniteltu pitämään jotkut vallassa ja muut ulkona, Williams sanoo.

Museon johtokunnan puheenjohtaja Robert Levy on puolustanut päätöstä ja kertoo suunnitelman olleen valmistelussa jo yli vuosikymmenen ajan.

– Kriittinen itsereflektio sekä osallistava ja eheyttävä toiminta on tarpeen, jotta pysymme relevantteina muuttuville taideyleisöille, Robert Levy totesi mielipidekirjoituksessa.

Docent Council -ryhmään valinta edellytti osallistumista kaksi kertaa viikossa järjestettäviin koulutuksiin 1,5 vuoden ajan. Paikallinen kolumnisti John Kass huomauttaa, ettei tavallinen museovierailija ajattele oppaiden etnistä taustaa. Hän pitää taideinstituutin toimintaa häpeällisenä.

– He eivät ole kaikki varakkaita ja valkoisia. He rakastavat taidetta ja opiskelevat sitä, Kass kirjoittaa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)