Verkkouutiset

Murhaaminen jatkuu Myanmarissa

Väkivaltaisuudet rohingya-väestön joukkopaosta tunnetuksi tulleessa Myanmarin Rakhinen osavaltiossa jatkuvat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uusimpien raporttien mukaan Tatmadaw-nimellä tunnettu Myanmarin armeija on tammikuusta alkaen suorittanut useita siviiliväestöön kohdistuneita hyökkäyksiä.

Armeija on syyllistynyt myös lukuisiin mielivaltaisiin teloituksiin ja pidätyksiin sekä kidutuksiin ja muihin vangittuihin kohdistuviin alentaviin toimiin.

Toissa vuonna noin 700[nbsp]000 rohingya-väestöön kuuluvaa Rakhinen asukasta pakeni murhia ja väkivaltaisuuksia ja raiskauksia Bangladeshin puolelle.

Kansainvälisestä painostuksesta johtuen Aung San Suu Kyin johtama Myanmarin hallitus on aloittanut YK:n kanssa keskustelut rohingyojen paluusta. Käytännön toimiin ei kuitenkaan olla juuri päästy, sillä valtaosa paenneista ei turvallisuussyistä uskalla asuinseuduilleen palata.

Uudet väkivallan aallot ovat kohdistuneet myös osavaltion rakhine-, mro- ja kham -väestöihin. Nämä kaikki väestöt ovat jo aiempina vuosisatoina brittiläisen imperiumin osina tavoitelleet itselleen suurempaa itsemääräämisoikeutta ja osa niihin kuuluvista on pyrkinyt siihen myös pieniä sissiarmeijoita perustamalla.

Edelleen jatkuviin siviiliväestöön kohdistuviin väkivallan tekoihin näyttävät syyllistyneen erityisesti Tatmadawn jalkaväen yksiköt, joskin kyliä on tulitettu myös ilmasta. Esimerkiksi huhtikuussa kuvattiin todisteita siitä, kuinka armeijan helikopterit tulittivat bambu-puita leikkaamassa olleita työntekijöitä, joista monet kuolivat ja osa haavoittui vakavasti.

Amnesty International on kerännyt todisteita kylissä tapahtuneista siviiliväestön surmista. Jalkaväkiyksikön miehet ovat piiloutuneet historiallisiin temppeleihin ja alkaneet ampua niistä holtittomasti kohti kyläläisiä. Amnestyn todisteissa paikalle on tuotu myös tykistöä tuhoamaan paikallisille tärkeitä historiallisia temppelialueita.

Amnestylla on todisteita kaikkiin paikallisiin väestöryhmiin kuuluvien siviilien mielivaltaisista pidätyksistä ja monien katoamisista armeijan käsissä. Myanmarin viranomaiset ovat myös estäneet alueelle tuomaan pyrityn ruoka- ja lääkeavun silloinkin, kun sitä olisi tarvittu lasten ruokkimiseen ja lääkitsemiseen.

Raporteissaan Amnesty tuo esiin sen, että rakhine-väestöön kuuluvien perustama AA-sissijoukko on sekin syyllistynyt rohingyoihin kuuluvien siviilien sieppaamiseen. Sieppausten tarkoitus on ollut pelotella ihmiset pysymään hiljaa alueilla, joilla sissit toimivat. Pelottelu on kohdistunut myös alueiden hallintoviranomaisiin ja paikallisiin bisneksen harjoittajiin.

Bangladeshin pääministeri Sheikh Hasina on arvostellut naapurivaltion hallitusta rohingya-väestöön kuuluvien paluun tahallisesta viivyttämisestä. Noin miljoona rohyngiaa asuu Bangladeshin pakolaisleireillä ja YK:n välityksellä Myanmarin ja Bangladeshin hallitukset ovat käyneet keskusteluja heidän palauttamisestaan. Kun asia ei ole edennyt, näyttää Bangladeshin johtajien kärsivällisyys olevan yhä enemmän koetuksella.

Viimeisessä lausunnossaan pääministeri Hasina sanoo jo suorasukaisesti, ettei hän usko Myanmarin hallituksen edes pyrkivät rohingyojen paluuseen. Hasinan mukaan Bangladesh ei myöskään saa tarpeeksi apua kansainvälisiltä järjestöiltä pakolaisten auttamiseksi. Pääministerin mukaan hänen hallituksensa ei kuitenkaan aio pakottaa pakolaisia palaamaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)