Verkkouutiset

Muotialalta vetoomus: Sekavan viestinnän loputtava

Fashion Finland muistuttaa, että esimerkiksi Hollannin ulkonaliikkumiskielto osoittautui tehottomaksi epidemiatoimeksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisia muotikauppiaita edustava Fashion Finland vaatii pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitukselta selkeää viestintää koronatoimista. Ohjeet ovat olleet tähän mennessä usein tulkinnanvaraisia.

– Muotikauppiaiden on ollut vaikea tulkita hallituksen tähän mennessä antamia ohjeita ja yrittää saada selville, kuinka niissä ohjeistetaan toimimaan. Vaadimme, että viestintä on jatkossa yksiselitteisen selkeää, jotta ala voi toimia yhdenmukaisesti ohjeita noudattaen, yhdistys toteaa tiedotteessa.

Viimeisen vuoden aikana tehdyt koronatoimet ovat aiheuttaneet muotikaupoille huomattavan paljon vahinkoa. Suomalaisen vaatekaupan myynti on supistunut vuodessa lähes 600 miljoonaa euroa, ja yli 200 muotialan myymälää on jo sulkenut pysyvästi ovensa.

Fashion Finlandin hallitus ei hyväksy hallituksen harkitsemaa ulkonaliikkumiskieltoa. Esimerkiksi Hollannissa kuukausia jatkunut ulkonaliikkumiskielto ei ole johtanut haluttuihin tuloksiin koronaviruksen leviämisen pysäyttämiseksi.

– Ulkonaliikkumiskiellon täytyy olla aivan viimeinen keino taistelussa koronaviruksen leviämistä vastaan. Jos ulkonaliikkumiskielto tulee, Fashion Finlandin hallitus edellyttää, että kaupat suljetaan ja ne saavat korvauksia samalla tavalla kuin ravintola-alakin: saman tien, eikä pitkän hakuprosessin ja odotuksen jälkeen, yhdistys toteaa.

Tähän mennessä vaatekaupan myymälöistä vain yksi prosentti on saanut valtion myöntämää kustannustukea, vaikka muotikauppa on yksi suurimmista kärsijöistä kaupan alalla.

Viime vuonna pelkästään kivijalkakaupasta katosi Suomessa yli 700 miljoonaa euroa. Muotikaupan koko liikevaihto pieneni viime vuoden aikana yli 26 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)