Verkkouutiset

Muellerin raportista uutta tietoa Venäjästä – ”Käytössä KGB:n konstit”

Kun Yhdysvalloissa väitellään Donald Trumpin roolista, raportin Venäjä-paljastukset ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Erikoissyyttäjä Robert Mueller ei löytänyt tutkinnassaan todisteita siitä, että presidentti Donald Trump tai hänen kampanjaorganisaationsa olisivat syyllistyneet salaliittoon. Venäjän sekaantumisen vuoden 2016 presidentinvaaleihin torstaina julkistettu Muellerin raportti sen sijaan osoittaa kiistattomasti, amerikkalaistutkija Alina Polyakova sanoo.

Raportista, jonka sisältö on osittain edelleen osittain salattu, käy Brookings Institution -tutkimuslaitoksessa työskentelevän tohtori Polyakovan mukaan jopa hämmästyttävän yksityiskohtaisesti ilmi, kuinka Venäjän hallinto vehkeili Yhdysvaltojen horjuttamiseksi niin ennen vaaleja, vaalien aikana kuin niiden jälkeen.

Pitkäkestoinen horjuttamishanke haarautui hänen mukaansa kolmeen keskeiseen menetelmään, joista ensimmäinen oli Pietarin trollitehtaana tunnetun Internet Research Agencyn (IRA) johtama sosiaalisen median vaikuttamis- ja soluttautumisoperaatio. Toinen päähaara oli Venäjän sotilastiedustelun (GRU) toteuttama hakkerointi ja kolmas venäläisten ujuttautuminen Trumpin kampanjaorganisaatioon.

– Raportti on – aiemmin julkistettujen IRA:n ja GRU:n toimijoita vastaan nostettujen syytteiden lisäksi – tähän mennessä kattavin selvitys siitä, miten Venäjän operaatio kehittyi ajan kuluessa, kuinka menestyksellisesti ja kohdistetusti se kykeni sumuttamaan amerikkalaisia ja siitä, mitkä olivat Kremlin motiivit, Polyakova toteaa Brookingsin julkaisemassa artikkelissa.

Trollitehdas muunteli taktiikkaansa

IRA käynnisti raportin mukaan vaikuttamisoperaationsa valmistelut jo vuonna 2014, jolloin se alkoi perustaa amerikkalaisia yksityishenkilöitä esittäviä valetilejä sosiaalisen median kanaviin, erityisesti Facebookiin.

– Toinen askel oli yleisön kasvattaminen. IRA toteutti sitä luomalla sivuja ja sisältöjä, jotka eivät välttämättä olleet poliittisia tai edes eripuraa aiheuttavia – tarkoituksena oli vain houkutella lisää silmäpareja IRA:n kontrolloimille sivuille ja tileille, Polyakova sanoo.

– Alkuvuoteen 2015 mennessä IRA oli siirtynyt hankkimaan yleisöä ristiriitoja herättäville yhteiskunnallisille aiheille luomalla someryhmiä ja -sivuja, jotka esiintyivät amerikkalaisina ryhminä ja aktivisteina, kuten ”Secured Borders” tai ”Blacktivist”.

Vasta kolmannessa vaiheessa IRA alkoi kohdistaa toimiaan suoraan USA:n presidentinvaaleihin ja erityisesti Hillary Clintonin kampanjan horjuttamiseen. Muellerin raporttiin sisältyy ote IRA:n silloisista ohjeista, joiden mukaan Clintonia ja useimpia muita ehdokkaita oli kritisoitava kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Ainoat ehdokkaat, joihin kritiikkiä ei saanut kohdistaa, olivat Kremlin suosikit Donald Trump ja Bernie Sanders.

Keväällä 2016 alkaneessa neljännessä vaiheessa IRA alkoi aktiivisesti tukea Trumpia.

– Samaan aikaan se pyrki edelleen kasvattamaan yleisöään ostamalla sivujaan markkinoivia mainoksia ja lähestyi Facebookin käyttäjiä yksityisviesteillä, joissa heitä kannustettiin järjestämään Clintonia vastustavia joukkokokouksia, Polyakova sanoo.

Presidentinvaaleihin mennessä IRA kykeni Muellerin raportin mukaan puhuttelemaan miljoonia amerikkalaisia sosiaalisen median eri kanavien kautta. IRA:n Twitteriin luomia valetilejä siteerattiin laajasti USA:n tiedotusvälineissä ikään kuin ne olisivat olleet todellisten henkilöiden näkemyksiä.

Kun Facebook useita kuukausia vaalien jälkeen lopulta sulki IRA:n perustamat valetilit, niistä suosituin – ”United Muslims of America” – oli kerännyt yli 300[nbsp]000 seuraajaa.

Käytössä olivat KGB:n konstit

Polyakova sanoo Muellerin raportin osoittavan, että IRA:n toiminnan ei missään vaiheessa ollut tarkoitus rajoittua sosiaaliseen mediaan, vaan sillä haluttiin siihen, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu.

– Jo vuonna 2015 IRA yritti organisoida mielenilmauksia ristiriitoja nostattavista yhteiskunnallisista teemoista, Polyakova sanoo.

Vasta heinäkuusta 2016 alkaen IRA:n masinoimat mielenilmaukset alkoivat keskittyä lähes yksinomaan USA:n presidentinvaaleihin ja Trumpin tukemiseen.

– Tämä kertoo meille siitä, että sosiaalisen median operaatioiden alkuperäinen tarkoitus vuodesta 2014 vuoden 2016 alkupuolelle oli suoraviivainen KGB-tyylinen soluttautuminen, joka tähtäsi ristiriitojen kärjistämiseen ja amerikkalaisen yhteiskunnan horjuttamiseen sisältäpäin. Muistettakoon, että kylmän sodan aikana KGB soluttautui ympäristö- ja kansalaisoikeusjärjestöihin, rauhanliikkeeseen ja uskonnollisiin yhteisöihin, Polyakova toteaa.

Keskeinen johtopäätös Muellerin raportista on hänen mukaansa se, että Venäjä kykeni joustavasti mukauttamaan informaatio-operaationsa Yhdysvaltojen poliittiseen tilanteeseen. Operaatiot noudattivat ilmeisen huolellisesti harkittua strategista suunnitelmaa ja Venäjän tiedustelupalveluilla oli niissä aktiivinen rooli. Sitä, millaista keskustelua amerikkalaisissa tiedotusvälineissä presidentinvaalien alla käytiin, Venäjä onnistui ohjailemaan erittäin tuloksekkaasti.

Polyakova on aiemmissa yhteyksissä varoittanut, että tekoälystä on pian tulossa Venäjän informaatiosodankäynnin seuraava tärkeä ja aiempaa viheliäisempi väline.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)