Verkkouutiset

MTV: Yhdestä ravintolaillasta kymmeniä koronatartuntoja Kainuussa

Illanvietto ravintolassa muutti Kainuun koronatilaston.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kainuussa saadut 30 koronatartuntaa ovat asiasta uutisoivan MTV:n mukaan kaikki suoraan tai jatkotartuntana peräisin ravintolakokoontumisesta maaliskuun puolivälissä. Osa tartunnan saaneista on ulkopaikkakuntalaisia, joita ei kuitenkaan tilastoida Kainuuseen.

Kainuun soten pandemiapäällikkö, ylilääkäri Olli-Pekka Koukkarin mukaan nimeltä mainitsemattomaan ravintolaan Vuokatissa kokoontui verrattain paljon ihmisiä. Hän kuvaa tapausta epäonniseksi.

– Osa sai tartunnan suoraan sieltä ja niiden myötä on löydetty jatkotartuntoja ympäri Kainuuta, Koukkari jatkaa.

Ylilääkärin mukaan osa tartunnan saaneista on parantunut eikä kukaan heistä ole menehtynyt tautiin. Koukkari ei kerro yksityisyydensuojaan vedoten, onko yksikään tartunnan saaneista sairaalassa.

Kainuun Sanomat kertoi aiemmin, että tartuntoja on alueella oikeasti kymmeniä, vaikka THL:n tilasto näytti tuolloin vain kahtatoista tapausta. Olli-Pekka Koukkari totesi tuolloin toivovansa, että ihmiset ottaisivat taudin Kainuussa vakavammin. Hänen mukaansa vaikuttaa siltä, että kun todettujen tapausten määrä on riittävän pieni, ei tautiin suhtauduta riittävällä vakavuudella.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)