Verkkouutiset

MTV: Kilometrin taksimatkasta 55 euron lasku

Kuljettaja kuvaa hinnoittelua täysin mielivaltaiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taksinkuljettaja Tapio Mäkinen kertoo MTV:lle kuulleensa asiakkailta poskettomista taksimatkahinnoista. Mäkinen kertoo kuulleensa asiakkailtaan esimerkiksi tapauksesta, joissa reilun kilometrin matka Helsingin Asema-aukiolta Snellmaninkadulle karaokeravintolaan on maksanut 55 euroa.

Taksiliitosta vahvistetaan, että matkojen hinnoittelu on täysin vapaata.

– Hinnoittelu on aivan vapaata. Palvelun saa siis hinnoitella, kuten haluaa, eikä siinä sinällään ole mitään väärää. Kuluttajan kannattaa varmistaa hinta lähtiessä ja miettiä mistä taksinsa ottaa, Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen kertoo MTV Uutisille.

– Kuluttajien luottamus taksiin pitäisi palauttaa. Asiakkaat välttelevät nyt suotta kaikkia takseja, hän jatkaa.

Tyytymättömyyttä herättänyt laki on parhaillaan korjauksessa eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Tämän jälkeen uudistus etenee eduskunnan suureen saliin käsiteltäväksi. Uusittu laki pitäisi olla voimassa viimeistään syksyyn mennessä.

Korjaukset laissa koskevat muun muassa kuljettajien koulutusvaatimuksia, hinnan ilmoittamista ja taksin tunnuksia. Hinnoittelu on kuitenkin näillä näkymin pysymässä vapaana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)