Verkkouutiset

Yleisen asevelvollisuuden tuki ja maanpuolustustahto laskussa

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tutkimuksen mukaan kansalaispalveluksen suosio on noussut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa yleisen asevelvollisuusjärjestelmän kannatus on kääntynyt laskuun, ilmenee tuoreesta Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) kyselytutkimuksesta. Järjestelmää kannattaa nyt 74 prosenttia suomalaisista, kun vielä vuosi sitten sitä tuki 81 prosenttia suomalaisista.

MTS:n kyselyssä yleisen asevelvollisuuden suosio on ollut viimeksi nykyistä matalammalla tasolla vuonna 2013, jolloin sitä kannatti 68 prosenttia suomalaisista. Tämän jälkeen yleisen asevelvollisuuden suosio on ollut viime vuosina kasvussa.

Myös maanpuolutustahto on laskenut. MTS:n tämänvuotisessa kyselyssä 66 prosenttia vastanneista katsoo, että suomalaisten olisi ”puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta”. Viimeksi tätä alempi luku on saatu MTS:n kyselyssä vuonna 1988, jolloin se oli 61 prosenttia. Vielä vuoden 2017 kyselyssä 72 prosenttia katsoi, että suomalaisten olisi puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa.

MTS:n kyselystä selviää, että epävarmojen osuus tämän kysymyksen kohdalla on kasvanut. ”Ei osaa sanoa” -vastauksia oli nyt 11 prosenttia, kun edellisvuonna niitä oli kuusi prosenttia. Edellisen kerran näin isoja epävarmojen osuuksia on mitattu MTS:n kyselyssä maanpuolustustahdon osalta 1980-luvun lopulla.

Maanpuolustustahto on kyselyn mukaan vahvinta keskustan kannattajien joukossa. Heistä myönteisesti kysymykseen vastasi 80 prosenttia. Perussuomalaisten kannattajista näin ajattelee 73 prosenttia, SDP:n kannattajista 71 prosenttia ja kokoomuksen 65 prosenttia. Heikointa maanpuolustustahto on vasemmistoliiton (55 prosenttia) ja vihreiden (36 prosenttia) kannattajien joukossa. Laskua on tapahtunut kaikissa ryhmissä edellisvuoden kyselyyn verrattuna.

Suomalaisten henkilökohtainen maanpuolustustahto näyttäisi silti olevan edelleen vahva. MTS:n kyselyssä 84 prosenttia vastanneista ilmoittaa olevansa itse valmis osallistumaan maanpuolustuksen eri tehtäviin kykyjensä ja taitojensa mukaan, jos Suomeen hyökätään, kun edellisvuoden kyselyssä luku oli 87. Miehistä näin vastaa 89 prosenttia ja naisista 80 prosenttia.

MTS:n tutkimuksesta selviää myös, että tuki puolustusmäärärahojen korotukselle on pienentynyt. Määrärahojen korottamista tulee nyt 40 prosenttia suomalaisista, kun edellisvuoden kyselyssä luku oli 47 prosenttia. Eniten määrärahojen korotusta tukevat perussuomalaisten kannattajat, joista 61 prosenttia ajattelee näin. Kokoomuksen kannattajista 49 prosenttia nostaisi puolustusmäärärahoja, keskustan kannattajista 45 prosenttia, SDP:n 41 prosenttia, vihreiden 28 prosenttia ja vasemmistoliiton kannattajista viidennes.

Puolueiden kannattajista ainoastaan perussuomalaisista isompi osuus nostaisi puolustusmäärärahoja edellisvuoden kyselyyn verrattuna.

Yleinen asevelvollisuus keskustan kannattajien suosiossa

Yleisestä asevelvollisuudesta kysyttiin kansalaisilta näin: ”Suomessa on käytössä miesten yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustusjärjestelmä, jossa mahdollisimman suuri osa ikäluokasta saa sotilaallisen koulutuksen ja joka tuottaa suuren reservin. Pitäisikö nykyinen järjestelmä säilyttää vai siirtyä valikoivaan varusmiespalvelukseen, jolloin vain osa ikäluokasta saa sotilaallisen koulutuksen ja jolloin reservin määrä supistuisi, vai kokonaan siirtyä palkattuun, henkilömäärältään pienempään ammattiarmeijaan?”

Suomalaisista 13 prosenttia kannatti sitä, että sotilaallisen koulutuksen saavien määrää ”pienennetään valikoivasti”, neljä prosenttia ei osannut sanoa kantaansa ja yhdeksän prosenttia kannatti siirtymistä ammattiarmeijaan. Edellisvuonna valikoivan pienentämisen kannalla oli yhdeksän prosenttia vastanneista, kuten myös ammattiarmeijan.

Yleinen asevelvollisuusjärjestelmä nauttii suosiota etenkin keskustan kannattajissa, joista sitä tukee 91 prosenttia. Seuraavaksi eniten järjestelmä saa tukea perussuomalaisten ja SDP:n kannattajilta. Molemmissa ryhmissä kannatus on 81 prosenttia. Kokoomuksen kannattajista yleistä asevelvollisuutta tukee 77 prosenttia vastanneista, kun 12 prosenttia kokoomuslaisista olisi valmis koulutettavien valikoivaan pienentämiseen ja kahdeksan prosenttia kannattaa ammattiarmeijaa.

MTS:n kyselyssä kysyttiin nyt kolmatta kertaa kansalaisilta myös siitä, mihin Suomen puolustusjärjestelmän tulisi perustua. Vaihtoehtoja annettiin neljä: 1. Nykyisenkaltaiseen miehiä koskevaan yleiseen asevelvollisuuteen ja naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen, 2. Sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen asevelvollisuuteen, 3. Sekä miehiä että naisia koskevaan vapaaehtoiseen asepalvelukseen ja 4. Ammattiarmeijaan.

Näin kysyttynä nykyisenkaltaista asevelvollisuutta kannatti MTS:n kyselyssä 59 prosenttia, sekä miehiä että naisia koskevaa asevelvollisuutta 17 prosenttia, molemmille vapaaehtoista asepalvelusta 13 prosenttia ja ammattiarmeijaa kahdeksan prosenttia vastanneista. Yleisen asevelvollisuuden kannatus on näin kysyttynä ollut laskussa vuodesta 2016, jolloin sitä kannatti vielä 69 prosenttia vastanneista.

PS:n ja vihreiden kannattajilta tukea kansalaispalvelukselle

Samaan aikaan kun yleisen asevelvollisuuden kannatus on kääntynyt laskuun, sekä miehiä että naisia koskevan yleisen kansalaispalveluksen suosio on noussut. Nyt sitä kannattaa MTS:n kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista eli 55 prosenttia. Edellisen kerran kansalaispalveluksesta kysyttiin MTS:n tutkimuksessa vuonna 2010, jolloin sitä kannatti 45 prosenttia vastanneista.

Kansalaispalveluksesta kysyttiin MTS:n tutkimuksessa näin: ”Miten suhtaudutte siihen, että Suomessa siirryttäisiin sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen, joka voitaisiin suorittaa joko siviili- tai varusmiespalveluna?”. Sukupuolten osalta kansalaispalveluksen kannatuksessa ei ole isoja eroja. Miehistä sitä kannattaa 56 prosenttia ja naisista 53 prosenttia. Kansalaispalvelusta kannattavat MTS:n tutkimuksen mukaan etenkin alle 25-vuotiaat ja Etelä-Suomessa asuvat.

Kansalaispalveluksen osalta vihreiden ja perussuomalaisten kannattajat näyttäisivät löytäneen yhteisen sävelen. Molemmissa ryhmissä kansalaispalveluksen kannatus on 64 prosenttia.  Seuraavaksi eniten kansalaispalvelus nauttii kannatusta vasemmistoliittolaisten (58 prosenttia) ja SDP:n kannattajien (55 prosenttia) joukossa.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) vuosittaisessa haastattelututkimuksessa on selvitetty kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Tutkimuksen teki Taloustutkimus Oy MTS:n toimeksiannosta ja siinä haastateltiin noin tuhatta ihmistä. Haastattelut tehtiin 21.9 –7.10.2018.

Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue lisää MTS:n tutkimuksesta:

Viidennes Naton kannalla – epävarmoja yhä useampi

Ilmastonmuutos nousi suomalaisten ykköshuoleksi

Puolustusministeri yllättyi maanpuolustustahdon laskusta

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)