Verkkouutiset

MTK:n Eerikki Viljanen: Tolkkua keskusteluun maataloudesta

Tuottajien mielestä heidän toimintaansa ei ole ennen kyseenalaistettu yhtä monelta suunnalta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen haluaa tolkkua julkiseen keskusteluun.

– Tilanne on historiallinen koronan lisäksi myös siksi, että en usko sotien jälkeisenä aikana toimintaamme ja tuotantoamme kyseenalaistetun yhtä monelta suunnalta kuin viime aikoina on tehty. Suomalainen maa- ja metsätalous ei ole ilmasto- ja ympäristöongelma vaan ratkaisu niihin, Eerikki Viljanen toteaa tiedotteessa.

Keskustan entinen kansanedustaja Viljanen puhui asiasta MTK:n valtuuskunnan syyskokouksen avauksessa Seinäjoella.

– Me olemme sitoutuneet maailman puhtaimman ruoan ja kestävimmän puu tuottamiseen hyvin pitkäjänteisesti. Meidän pitää huolehtia kaikista tuotantoon vaikuttavista seikoista- ja tasapainoilla ne huomioiden eteenpäin pitkäjänteisesti. Peräänkuulutan malttia, tolkkua ja kokonaisnäkemystä julkiseen keskusteluun. Vaadin meidän asemamme tunnistamista ja tunnustamista niin politiikassa kuin markkinoilla, Viljanen toteaa.

Hänen mukaansa asioista pitää keskustella ja eri mieltäkin voidaan olla, mutta asiat eivät voi olla pelkkää tiedotussotaa tai imagoleikkiä.

– Me emme tietenkään keskustelua pelkää ja luotamme tekemiseemme ja tuotteisiimme, mutta joku tolkku ja vastuu pitäisi keskustelijoilla ja medioillakin olla näissä asioissa, olipa kyse sitten politiikasta, markkinoista tai markkinoinnista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)