Verkkouutiset

MT: Suomessa enää kolme kreivisukua – aateliset hupenevat

Kreiviksi pääsee vain syntymällä oikeaan sukuun ja mieluiten vanhimmaksi pojaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maaseudun Tulevaisuus kertoo Suomessa olevan enää kolme kreivisukua. Ne ovat Creutz, Berg ja Aminoff.

Kreivejä on jonkin verran enemmän, sillä joissain suvuissa kreivin arvo periytyy kaikille miespuolisille jälkeläisille. Toisissa suvuissa vain vanhin poika saa kreivin arvon ja toiseksi vanhimmasta tulee vapaaherra.

MT:n haastattelemalla kreivi Henrik Creutzilla on 11-vuotias tytär ja kahdeksanvuotias poika, jolle arvonimi kuuluu. Suku isännöi 13:nnessa sukupolvessa Malmgårdin kartanoa Itä-Uudellamaalla.

– On hienoa, että perinteet on säilytetty. Aatelissuvussa esi-isät ovat tarkasti tiedossa, ja Suomen aatelisilla on vanha ritarihuone Helsingissä, missä järjestetään nykyisin konsertteja ja erilaisia tilaisuuksia myös muille kuin aatelisille, Henrik Creutz sanoo.

Suomi ja Ruotsi ovat ainoat maat, missä aatelinen instituutio vielä elää. Henrik Creutzille aateluuden velvoittaminen tarkoittaa sitä, ettei arvoa käytetä väärin ja kunnioitetaan heitä, jotka ovat tehneet töitä ja saaneet tittelin.

– 1600-luvulla aika oli ihan toinen ja elämä aika rankkaakin. Käytiin sotaa venäläisiä, hollantilaisia ja tanskalaisia vastaan, kenraalit lähetettiin sotimaan, oli kurjat ajat, tuli isoja tappioita. Monet esi-isistä saivat näitä titteleitä. Ensimmäiset kreivit tulivat Suomeen 1700-luvulla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)