Verkkouutiset

Maarian punakaarti Ikaalisissa vuonna 1918. WIKIMEDIA COMMONS

MT: Punakaartilaisen hihanauhasta maksettiin huippuhinta

Valkoisten käsivarsinauhat ovat yleisiä, mutta punaisten nauhoja on säilynyt vain vähän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Punakaartilaiselle kuuluneesta käsivarsinauhasta maksettiin äskettäin päättyneessä huutokaupassa 3 800 euroa, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Huutokaupan järjesti Hellman-yhtiö. Samaan kauppaan kuului nauhan lisäksi naisten punainen ruusuke ja valkoisen upseerin käsivarsinauha. Tiedossa ei ole, kenelle nauha on alun perin kuulunut.

Huimaa hintaa selittää nimenomaan punaisten nauha, sanoo sanoo Hellman-huutokaupan toimitusjohtaja Tatu Untinen.

– Valkoisten puolella taistelleiden käsivarsinauhat ovat hyvinkin yleisiä, eikä niistä makseta paljon. Sen sijaan näitä punaisten käsivarsinauhoja on sattuneesta syystä säilynyt vähän.

Punaiset hävisivät Suomen sisällissodan vuonna 1918, ja nauhojen säilyttämiseen liittyi häpeää ja pelkoa.

– Tämä on hyvä esimerkki, että älkää hyvät ihmiset heitelkö näitä kaatopaikalle tai menemään. Niillä on suurta historiallista ja rahallista arvoa, Untinen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)