Verkkouutiset

MT: Pj-ehdokas syyttää keskustaa syrjinnästä

Keskustan mukaan Jari Tasanen ei päässyt vaalikiertueelle, sillä piiri esitti häntä ehdokkaaksi liian myöhään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan puheenjohtajakisan kolmas ehdokas Jari Tasasen sanoo puolueen syrjivän häntä vaalikiertueen järjestelyissä, uutisoi Maaseudun Tulevaisuus.

Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan ylimääräisessä puoluekokouksessa 7. syyskuuta. Julkisuudessa puheenjohtajakisa on käyty lähinnä kahden muun ehdokkaan, Antti Kaikkosen ja Katri Kulmunin, välisenä.

Jari Tasasta ei otettu mukaan puolueen järjestämälle vaalikiertueelle, sillä ehdokkaan takana tulee olla vähintään yksi piirihallitus tai vähintään kymmenen paikallisyhdistystä. Tasanen ilmoitti asettuvansa ehdolle jo huhtikuussa.

– Takanani on keskustan ruotsinkielinen piiri, jolla on valtuutettuja 11 ruotsinkielisessä kunnassa. Vedottiin myös käytännön järjestelyihin. Ei kolmas tuoli olisi paljoa järjestelyjä vaatinut, Tasanen sanoo.

Hänen mukaansa puolue syrjii häntä puheenjohtajakisassa. Myöskään puoluelehti Suomenmaa ei Tasasen mukaan ole antanut hänelle palstatilaa.

– Muut ehdokkaat kiertävät puolueen rahoilla, mutta minä kampanjoin omin varoin.

Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen sanoo Tasasen takana olevan piiriyhdistyksen tehneen esityksen ehdokkuudesta liian myöhään.

– Esityksiä oli aikaa tehdä 2.8. asti. Tällä haluttiin taata piirijärjestöjen välinen tasapuolisuus, eli että kiertueen alku- ja loppupäässä olevilla piireillä on mahdollisuus yhtä vetovoimaiseen tilaisuuteen, kun osallistujat ovat hyvissä ajoin tiedossa, Pirkkalainen sanoo.

– Ruotsinkielisen piirin esitys olisi ollut riittävä, mutta se tuli tuon yhdessä päätetyn määräajan jälkeen, Pirkkalainen toteaa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)