Verkkouutiset

MT: Mepit epäilevät EU:n uutta kauppasopimusta

Mercosur-maiden kanssa kanssa valmisteltu sopimus on kauppa-alueeltaan historiallisen suuri.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU:n ja Mercosur-maiden neuvottelema kauppasopimus jakaa suomalaisten europarlamentaarikkojen kantoja, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.

Osa pitää Argentiinan, Brasilian, Paraguayn ja Uruguayn kanssa valmisteltua, kauppa-alueeltaan historiallisen suurta sopimusta myönteisenä uutisena Suomen vientiteollisuudelle. Prosessin läpiviennin odotetaan vievän useita vuosia, minkä jälkeen asia tulee EU-parlamentin äänestettäväksi.

Petri Sarvamaa (kok./EPP) luonnehtii sopimusta erinomaiseksi ja uskoo sen koituvan molempien osapuolten hyödyksi. Hänen mukaansa sopimusteksti ”ei ole täydellinen, mutta se on paras mahdollinen”.

– Kauppasopimus palvelee kaikkine haasteineen yhtä lailla myös eurooppalaisia tuottajia. Esimerkiksi lihan tuotanto-olosuhteiden osalta teksti olisi voinut olla kuitenkin tiukempi, Sarvamaa toteaa MT:lle.

Sirpa Pietikäinen (kok./EPP) pitää ongelmallisena, ettei sopimukseen sisälly antibioottien käyttöön, eläinten kohteluun tai ilmastonmuutokseen liittyviä tarvittavia pelisääntöjä.

Pietikäisen mukaan kauppasopimus voi heikentää eurooppalaisen kuluttajien ruokaturvallisuutta. Hän kertoo harkitsevansa äänestyksestä pidättymistä tai sopimuksen vastustamista.

– Jos hyväksyminen lykkääntyy, meillä on mahdollisuus näyttää komissiolle, että sopimuksesta pitää saada parempi, Sirpa Pietikäinen toteaa.

Sopimus saa varauksellista tukea myös Elsi Kataiselta (kesk./RE) ja Mauri Pekkariselta (kesk./RE). Laura Huhtasaari (ps./ID) kehottaa olemaan varuillaan, jotta kauppasopimus ei polkisi jatkossa Suomen työmarkkinoiden tai ympäristölainsäädännön standardeja.

Teuvo Hakkarainen (ps./ID) toteaa EU-Mercosur-sopimuksen tarjoavan parhaimmillaan suomalaisille yrityksille uusia vientimahdollisuuksia. Hänen mukaansa esitykseen sisältyy silti myös riskejä.

– Lihantuonnin vapautuminen lienee merkittävin uhka suomalaiselle lihakarjataloudelle, ja sitä kiintiötä olisi syytä pienentää, Hakkarainen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)