Verkkouutiset

Kuvassa hallituksen maakuntakartta vuodelta 2018. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

MT: Kansa ei laajentaisi maakuntien tehtäviä

Hyvinvointialueiden vastuualueelle kuuluu aluksi sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestäminen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maaseudun Tulevaisuuden teettämän kyselyn mukaan vain noin 17 prosenttia suomalaisista toivoo maakunnille tai ns. hyvinvointialueille lisätehtäviä.

Vastaajista 44 prosenttia ei halua maakunnille uusia tehtäviä. Kahdella viidestä vastaajasta ei ollut asiaan minkäänlaista mielipidettä.

Kielteisimmin hyvinvointialueiden tehtävien lisäämiseen suhtautuivat oppositiopuolueiden kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajat. Epävarmimpia olivat vasemmistoliiton ja vihreiden äänestäjät. Kummankaan puolueen kannattajista noin 48 prosenttia ei osannut kertoa kantaansa.

Vähiten epävarmuutta oli RKP:n äänestäjillä, jotka myös suhtautuivat tehtävien laajentamiseen myönteisimmin. Kaikkien ryhmien yleisin kanta tehtävien lisäämiseen oli kuitenkin kielteinen.

Monialaiset maakunnat ovat olleet erityisesti keskustan tavoite, ja puolueen mukaan maakuntavero ei ole toteutumassa maakuntien nykyisillä vastuilla.

Keskustan kannattajat eivät kuitenkaan suhtautuneet tehtävien lisäämiseen mainittavasti muita myönteisemmin. Keskustan kannattajista 27 prosenttia toivoi maakunnille lisää tehtäviä, kun taas 44 prosentin mielestä nykyiset riittävät. Epävarmojen osuus oli suurta myös keskustan kannattajien joukossa.

Alueellisesti eteläsuomalaiset suhtautuivat vastuiden lisäämiseen hieman muita myönteisemmin. Heistä runsaat 22 prosenttia kannatti ja 45 prosenttia vastusti tehtävien lisäämistä.

Kielteisin kanta oli uusimaalaisilla, joista 11 prosenttia kannatti ja lähes 56 prosenttia vastusti tehtävien lisäämistä.

Kyselyn MT:lle toteutti Kantar TNS ja siihen vastasi 1[nbsp]023 henkilöä lokakuun 8.–13. päivän välisenä aikana. Koko kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Alaryhmissä tulokset ovat suuntaa-antavia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)