Valkoposkihanhia pellolla Tuusulassa. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

MT: Hallituksessa eripuraa valkoposkihanhista

Valkoposkihanhet ovat aiheuttaneet mittavia tuhoja maatiloilla kautta Suomen.

Muun maussa eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskonen (kesk.) ja maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) ovat vaatineet, että Suomessa on sallittava nopeasti valkoposkihankien suojametsästys Ruotsin ja Viron tapaan.

Ympäristöministeri Krista Mikkosen (vihr.) mukaan tilanteeseen on löydettävä nopeasti ratkaisuja. Hän ei kuitenkaan ota kantaa siihen, mitä nämä ratkaisut mahdollisesti olisivat, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.

Keskustan Hoskosen mielestä Mikkosen on tehtävä kaksi asiaa.

– Ensimmäisenä on myönnettävä poikkeusluvat lintujen ampumiseen kaikilla pelloilla, joissa tarvetta on. Toiseksi valkoposkihanhien suojametsästys on aloitettava viipymättä. Emme voi antaa sadon tuhoutua, Hoskonen sanoo.

Keskustan ryhmäjohtaja Antti Kurvinen vahvistaa puolueen olevan Hoskosen linjoilla. Niin ikään RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz pitää realistisimpana vaihtoehtona kannan pienentämistä.

Pääministeripuolue SDP:n puolesta asiaa kommentoi maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Seppo Eskelinen. Hänen mielestään hanhien aiheuttamat tuhot pitää korvata viljelijöille ja haittoja pyrkiä vähentämään paikallisesti. Kannan säätelyä suojametsästyksellä voi hänen mukaansa olla tarpeen pohtia.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari on metsästystä vastaan. Hän muistuttaa MT:lle, että valkoposkihanhi on rauhoitettu laji. Tuhojen vähentämiseksi pitäisi hänen mukaansa löytää muita keinoja, kuten erillisiä lintupeltoja muuttoreittien varrelle.

Oppositiopuolue kokoomuksen ryhmäjohtaja Kai Mykkäsen mielestä valkoposkihanhi pitäisi lisätä riistalinnuksi EU:n tasolla. Välittömänä toimena hän vaatii hallitusta lisäämään poikkeuslupia alueilla, joissa linnut aiheuttavat suurta tuhoa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt