Verkkouutiset

Montako koronarokotetta Suomi hukkasi? Ekstra-annoksista tiedetty jo pitkään

Pfizerin pulloista aletaan nyt Suomessakin ottaa seitsemää annosta viiden sijaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessakin on huomioitu virallisella tasolla, että Pfizerin koronarokotepullosta on saatavissa ilmoitetun viiden annoksen sijasta seitsemän rokoteannosta. Jo aiemmin herättiin siihen, että pulloista saa kuusi annosta, ja tästä tehtiin lopulta virallinen linja.

Iltalehden juttu opetushoitaja Sari Roosin keksimästä tekniikasta, jolla pullosta saadaan seitsemän annosta, on herättänyt runsaasti positiivista huomiota. Pfizer on hyväksynyt tekniikan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n kerrotaan nyt levittävän sitä koskevaa koulutusmateriaalia.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että pullojen sisältämät ylimääräiset rokoteannokset ovat olleet maailmalla yleistä tietoa jo ennen kuin Suomessa edes aloitettiin rokotukset.

Rokoteasiaa esillä sosiaalisessa mediassa esillä pitänyt Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus huomauttaa Twitterissä maininneensa asiasta jo kaksi viikkoa sitten.

– Montako Pfizerin rokotetta hukattu tällä välin Suomessa?, hän pohtii.

Brotheruksen mukaan tiedon jakaminen vaikuttaa Suomessa valitettavasti vievän aikaa.

– Tanskassa jo joulukuussa saatiin 7 annosta viiden sijaan. Meillä kesti pelkästään 6 hyväksyminen kesti byrokratian rattaissa, ekonomisti muistuttaa.

Lääkintöneuvos Heikki Pälve päivittelee samaa.

– On hienoa, että nyt meilläkin, mutta miksi aina vaikeimman kautta, hän toteaa.

Rokotepullojen kuudennet annokset herättivät Suomessa keskustelua joulukuun lopulla, kun paljastui, että mahdollisesti jopa satoja rokoteannoksia on saatettu heittää roskiin, kun rokotteita on annettu vain ohjeen mukainen määrä riippumatta siitä, kuinka paljon pullo sisältää rokotetta.

Verkkouutiset kertoi tuolloin, että ”ylimääräiset” rokoteannokset olivat maailmalla yleisessä tiedossa ainakin pari viikkoa ennen Suomen rokotusten alkua. Esimerkiksi Yhdysvaltain ruoka- ja lääkevirasto FDA ilmoitti jo joulukuun puolivälissä, että Pfizerin pullot voivat sisältää yhdestä kahteen ylimääräistä rokoteannosta. Amerikkalaisviranomainen suositti käyttämään ylimääräiset annokset. Asiasta kerrottiin tuolloin suurissa kansainvälisissä medioissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)