Verkkouutiset

Moni uskaltautuu päihtyneen kyytiin

Joka neljäs nuori aikuinen on ollut päihtyneen kuljettajan kyydissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suuri osa päihtyneen kyydissä olleista ei kertomansa mukaan tehnyt mitään kuljettajan estämiseksi, käy ilmi Autoklinikan teettämästä kyselytutkimuksesta.

Juhannus on liikenteessä yksi vuoden vilkkaimmista ajankohdista. Samalla monen suomalaisen juhannukseen liittyy alkoholin käyttö. Autoklinikan teettämän kyselytutkimuksen mukaan joka neljäs alle 35-vuotias on ollut joskus päihtyneen henkilön kyydissä.

– Minut yllätti, että osuus on näin suuri. Päihtyneenä ajamisen tai päihtyneen kyydissä matkustamisen ei pitäisi olla vaihtoehto koskaan, kun suunnitellaan paikasta toiseen liikkumista. Jos kävely ei tule kyseeseen, liikkumiseen tulisi käyttää julkista liikennettä, taksia tai hankkia kyyti selvältä kuljettajalta, sanoo työnjohtaja Janne Mouhu Autoklinikalta.

Kyselytutkimukseen vastanneista yli 65-vuotiaista puolestaan vain joka kymmenes kertoo olleensa joskus päihtyneen henkilön kyydissä. Koko väestössä osuus asettuu 16 prosenttiin.

Suurin osa 39 prosenttia päihtyneen kyydissä olleista kertoo, ettei tehnyt mitään siinä vaiheessa, kun huomasi kuljettajan olevan päihtynyt. Ikäluokkien ääripäiden välillä eroa on tämänkin suhteen, sillä yli 65-vuotiaista 57 prosenttia ei tehnyt mitään, mutta alle 35-vuotiaissa vastaava osuus oli 31 prosenttia.

Vuonna 2018 poliisin tietoon tuli noin 19[nbsp]000 rattijuopumustapausta. Liki puolet kohtalokkaista rattijuopumusonnettomuuksista ajetaan touko-elokuussa.

– Päihtynyt kuljettaja ei ole riski vain itselleen vaan myös muille tienkäyttäjille. Halu ajaa varovasti ei takaa turvallisuutta silloin, kun kuski on päihtynyt. Vaaratilanteet eivät aina johdu kuljettajasta itsestään, vaan ne saattavat olla seurausta ulkopuolisista tekijöistä. Päihtyneen heikentynyt arviointi- ja reaktiokyky on siinäkin mielessä aina suuri riski, Mouhu toteaa.

Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1[nbsp]064 mannersuomalaista, ja otos kerättiin tammi- ja helmikuun aikana internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)