International Federation of Robotics kertoi viime kuussa, että viime vuonna teollisuusrobottien määrä kasvoi 373 000:lla 2,7 miljoonaan. Kiinan osuus kaikista uusista käyttöön otetuista roboteista oli 38 prosenttia. Singaporessa on pian yksi robotti jokaista kymmentä teollisuustyöntekijää kohden. Etelä-Korea ei ole kaukana perässä.
Vuodesta 2013 käytössä olevien teollisuusrobottien määrä on kaksinkertaistunut.
Automaatio siis etenee vauhdilla. Robotit ja tekoäly haukkaavat yhä isomman osan olemassa olevista työtehtävistä. Ammattien työn sisältö muuttuu, mutta ne eivät katoa kokonaan.
Mutta jos ihmisiltä pois lähtevien työtehtävien tilalle ei synny uusia, vähenee työntekijöiden määrä, koska pienempi määrä työntekijöitä riittää tekemään jäljelle jäävät tehtävät.
Puhumme teknologisen työttömyyden kasvusta. Mutta työtä ei ole koskaan ollut tiettyä vakioitua määrää (niin sanottu lump-of-labour -virhekäsitys). Eikä aikaisemmin teknologinen työttömyys ole johtanut työn vähenemiseen saati sitten sen loppumiseen.
Ensinnäkin teknologian mukanaan tuoma tuottavuuden kasvu on vapauttanut työntekijöitä ikävistä työtehtävistä enemmän lisäarvoa tuottavaan työhön. Esimerkiksi pankkiautomaattien yleistyminen mahdollisti työntekijöiden siirtymisen kassapalveluista tarjoamaan varallisuus- ja vaurauspalveluita.
Toiseksi teknologinen työttömyys ei ole toteutunut, koska teknologian kehitys on johtanut talouskasvuun. On syntynyt uutta kysyntää ja uutta jaettavaa, se isompi piirakka.
Ja kolmanneksi, uusi teknologia myös muuttaa taloutta ja luo sitä kautta uutta työtä ja uusia ammatteja. Maataloudesta siirryttiin teollisuuteen, teollisuudesta palveluihin ja nykyisellään entistä enemmän vaativaan tietotyöhön.
Viimeinen ilmiö on näkynyt ns. tiimalasi-ilmiönä, jossa työmarkkinoiden vyötärö eli keskipalkkainen, keskiluokkainen työ kapenee ja kutistuu. Superyhtiöt ja suuren kysynnän uudet ammatit (esimerkiksi koodarit ja data scientistit) ovat luoneet uuden vauraan globaalin eliitin.
Etätyön läpimurto tullee vaurastuttamaan tuota globaalia eliittiä huomattavasti, sillä heitä rekrytään paikkariippumattomiin globaaleihin supertuottaviin tiimeihin, joiden tehtävänä on mullistaa olemassaoleva tekeminen 10x-periaatteen mukaisesti.
Tässä maailmassa uuden työn luomisen ensimmäinen resepti on, kuten ekonomisti Tyler Cowen sen jo vuonna 2013 muotoili: ”Making high earners feel better in just about every part of their lives will be a major source of job growth in the future.”
Tervetuloa siis Fortnite-tutorit, joogaopettajat, personal trainerit ja mökkitalkkarit, jotka pystyvät kasvavissa keskuksissa hinnoittelemaan työnsä maksukykyisten asiakkaiden mukaan.
Korkeimmillaan esimerkiksi Fortnite-valmentajan tuntipalkka on Yhdysvalloissa jopa 140 dollaria. Mökkitalkkarin työ tuntihinta on Suomessa 30-46 euroa.
Teknologisen työttömyyden yksi ilmiö on taantuvien kaupunkiseutujen kurimus globalisaation ja kiristyneen kansainvälisen kilpailun puristuksessa. Oxfordin kehitystaloustieteen professori Paul Collier käyttää The Future of Capitalism -kirjassaan esimerkkinä tästä Sheffieldiä ja sen terästehtaita.
Niiden menestys perustui aikanaan korkeaan ammattitaitoon ja tuottavuuteen, mikä näkyi korkeina palkkoina. Sheffieldin tuottaman teräksen kilpailukyky kuitenkin rapautui, kun mm. Etelä-Korean uudet terästehtaat tulivat halvemmalla palkkatasolla kansainvälisille teräsmarkkinoille.
Kilpailukyvyn kadottua työpaikat katosivat. Mutta tätä se taloutta uudistava tuikitärkeä luova tuho on. ”[Creative destruction] is why all other ’isms’, however romantically appealing, are at best irrelevant. The future of our societies will depend upon reforming capitalism, not overthrowing it”, muistuttaa Paul Collier.
Sheffieldiin ei jäljelle jäänyt paljon muuta kuin matalan palkkatason töitä, joiden ostovoima ei synnytä kysyntää noiden villien uusien palveluammattien kukoistukselle. Taantuvaan kaupunkiin ei ole myöskään syntynyt uusia korkean lisäarvon työpaikkoja. Se on kuitenkin Collierin mukaan ainoa kestävä tie uuteen kukoistukseen.
Miten nuo uudet korkean lisäarvon työpaikat sitten syntyvät? Netflixin toisen perustajan Marc Randolphin kirja That Will Never Work (2019) yrityksen alkuvuosista on yksi monista hyvistä uuden yritystoiminnan synnyn avaavista tarinoista.
Nykyrahassa Netflixin alkupääoma oli kaksi miljoonaa euroa. Se on tämän päivän mittapuulla verrattain korkea summa. Nykyään startup-infra on edullisesti saatavilla, minkä moni koronaepidemian aikana oman verkkokaupan pystyyn laittanut yritys on huomannut.
Ennen piti sijoittaa rahaa omiin palvelimiin, nyt pilvipalvelut ovat edullinen tapa skaalata liiketoiminta riskittömästi. Aiemmin jokaisen piti vielä itse luoda toimiva maksujärjestelmä, nyt verkkomaksamiseen on omat testatut palvelunsa.
Vertailun vuoksi Wolt tarvitsi vuonna 2014 liiketoiminnan käynnistämiseen enää 400 000 euroa.
Netflixin markkina-arvo on nykyään vajaat 200 miljardia euroa, Woltin miljardi.
Tänä päivänä Netflix tunnetaan muun muassa siitä, että se haluaa houkutella parhaat osaajat ja maksaa heille kovimmat palkat. Netflix työllistää itse 8 600 henkilöä sekä 14 miljardin euron sisältötuotannon budjetillaan kymmeniä tuhansia lisää.
Wolt on taas enemmän esimerkki Cowenin tarkoittamasta pohjattomasta potentiaalista työllisyyden lisäämiseen. Yritys työllistää 23 maassa noin 45 500 ihmistä, joista 170 kehittää teknologiaa. Ruokalähettien osuus työllisistä on 97 prosenttia.
Toisaalta niin Netflix kuin Wolt ovat hyviä yritysesimerkkejä tuosta tiimalasin eriytyvästä K-maailmasta, jossa toisessa päässä on kymmenien miljoonien palkkion standup-spesiaalistaan kuittaava koomikko ja toisessa Woltin ruokalähetti.
Huomionarvoista on kuitenkin se, että jos halutaan luoda ”tyhjästä” uutta työtä, tarvitaan rohkeita ihmisiä, jotka ovat valmiita tarttumaan ennakkoluulottomasti uusimman teknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin tehdä asioita uudella tavalla. Netflixin synty liittyy keskeisesti dvd-teknologiaan – aloittihan yritys dvd-levyjen postimyynnillä ja -vuokrauksella haastaen uuteen formaattiin hitaasti reagoineet vhs-vuokraamot kivijalassa.
Jotta tuo on ylipäänsä mahdollista, pitää yhteiskunnan teknologisten kyvykkyyksien olla korkealla – miten muuten voi antaa mielikuvituksen loihtia uusia maailmoja?
Mutta tarvitaan myös roppakaupalla riskiä ottavaa ja riskiä sietävää pääomaa, sillä jokaista Woltia kohden on 99 epäonnistunutta maailmanvalloituskonseptia.
Tämä on trendinomaisesti kasvavan valtiokeskeisyyden kompastuskivi. Sen toimintalogiikkana kun ei ole luova tuho, vaan pikemmin siilojen ja vallihautojen rakentaminen.
Ja ei, teollisuuden merkitystä ei pidä väheksyä. Teollisuuden TKI-toiminta on kriittisen tärkeää kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa. Tuon kilpailun kokoluokka kannattaa tiedostaa. Yksin Amazon käytti 35,9 miljardia dollaria TKI-toimintaan viime vuonna. Kasvua vuodesta 2018? Lähes 25 prosenttia.
Mutta samalla on hyvä pitää mielessä se, että uusien työpaikkojen osalta olemme hyvin suurella todennäköisyydellä matkalla kohti seuraavan vitsin maailmaa: ”The factory of the future will only have two employees, a man and a dog. The man will be there to feed the dog. The dog will be there to keep the man from touching the equipment.”
