Kirjoittajan mukaan mielipiteitä jakavista asioista on mahdoton keskustella sosiaalisessa mediassa törmäämättä avoimeen vihaan. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Piia-Noora Kauppi: Miten meistä on tullut niin julmia?

Miten ihmisen psyyke kestää jatkuvan asiattoman ja henkilöön menevän arvostelun?

”Raskaita leimoja, suunnasta tai toisesta, ei pidä lyödä löysin perustein. Yksilöinä meidän kaikkien on nautittava samaa suojaa, myös leimaamista vastaan.”

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti vahvasti kantaa vihapuhetta vastaan valtiopäivien avajaispuheessaan. Tämä kansakunnan unilukkarin herättelypuheenvuoro osuu oikeaan aikaan ja paikkaan.

Mitä meille ihmisille oikein on tapahtumassa? Miten meistä on tullut toisiamme kohtaan niin välinpitämättömiä ja jopa julmia?

Entisenä poliitikkona pohdin usein miten nykyisin poliittisissa tehtävissä toimivat henkilöt jaksavat tätä tahallisen väärinymmärtämisen, tietoisen ohipuhumisen ja holtittomasti heiluvien leimakirveiden aikaa. Ihmettelen, miten tavallisen herkän sielun omaavien ihmisten psyyke kestää jatkuvan, useimmiten asiattoman ja henkilöön menevän kritiikin.

Usein todetaan, että sitä saa mitä tilaa. Se, joka on leikkiin lähtenyt, se leikin kestäköön. On tietysti niin, että poliittisiin tehtäviin hakeutuneet ja valituiksi tulleet henkilöt ovat itse altistaneet itsensä muita suuremmalle läpivalaisulle. Tietyssä määrin voin yhtyä siihen, että kovaakin kritiikkiä tulee sietää. Mutta ei sentään kaikkea eikä varsinkaan, jos kritiikki ei koske enää mielipiteitä tai poliittisia näkemyksiä, vaan viha tunkeutuu julkisen elämän piiristä yksityiselämään.

Politiikka ei ole leikkiä, vaan vakavaa työtä. Ainakin oman kokemukseni pohjalta ”leipäpappeja” ei poliittisilta kentiltä juurikaan löydy. Ihmiset ovat suurella sydämellä tekemässä työtä yhteisten asioiden puolesta – toki kukin omista tulokulmistaan ja lähtökohdistaan.

Poliitikkojen pintaan kehittyy kuitenkin vuosien varrella teflonia. Tämä ”kovettuminen”, ehkäpä jopa tietoinen tunteiden ”kovettaminen”, on yksinomaan kielteinen ilmiö. Jos me ihmiset poistamme itsestämme inhimillisen herkkyyden ja ryhdymme koviksiksi, tämä saattaa vaikuttaa ajatteluumme muutoinkin. Ehkäpä päätöksistämme tulee myös kylmempiä?

Suurin ongelma ei kuitenkaan ole politiikan vihapuhe, vaan tapa miten nykyisessä keskusteluilmapiirissä suhtaudumme ylipäätään lähimmäisiin. Ihan jokaiseen kanssakulkijaan täällä pallolla ja tämänhetkisessä virtuaalitodellisuudessa. Poliitikot ja muut julkisuuden henkilöt ovat leiviskänsä valinneet, mutta samaa ei voida sanoa niistä miljoonista muista ihmisistä, jotka haluavat ainoastaan käyttää sananvapauttaan ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Aiheista, jotka jakavat mielipiteitä, on mahdoton keskustella sosiaalisessa mediassa törmäämättä avoimeen vihaan. Miten ”vihan ilmapiiri” vaikuttaa haluumme osallistua? Miksi altistaa itseään kaikelle vihalle ja negatiivisuudelle? Onko oman mielipiteen ilmaisu lopulta niin tärkeää kuin esimerkiksi halu suojella itseään ja läheisiään kyberajan kaunaiselta kalabaliikilta?

Hyvin kasvatetut, toisia kunnioittavan elämänkatsomuksen sisäistäneet somekeskustelijat alkavat olla uhanalainen lajityyppi. Mutta onko oikea ratkaisu jättäytyä pois keskustelufoorumeilta ja piiloutua omine mielipiteineen mobiilinäytön taakse sivustakatsojaksi?

Kun myrskyt ovat hurjimmillaan, annamme usein neuvon pysyä pois vihan kentiltä. ”Jätä kateellisten panettelu omaan arvoonsa” on neuvo, jonka jokainen somevyörytyksen uhriksi joutunut varmasti on lähipiiriltään saanut. Mutta helppoa se ei ole, kun kuitenkin tietää, että verkossa liikkuu muitakin kuin raivotautisia psykoja. Ihan tavallisia ihmisiä, joiden kanssa on miellyttävää ja antoisaa käydä vuoropuhelua.

Lohduttavaa on kuitenkin, että suuri yleisö – maan hiljainen enemmistö – niin meillä kuin muuallakin on yleensä lopulta asettunut leimakirveiden kohteiden puolelle eivätkä suinkaan palkitse tahoa, joka vääristeltyä, vihan värittämää sontaa levittää.

On tiedostettava, että digitaalisen median Mad Maxin ”Fury road” saattaa tuntua immateriaaliselta, mutta sieltä somen syövereistä voimansa ammentaa myös tosielämän väkivalta. ”Näin aivan tavallisena pidetystä ihmisestä voi sukeutua ensin sanan ja sitten tekojen julmuri”, totesi tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Uskon edelleenkin, että hyvä voittaa pahan – näin myös somemaailmassa. Ja pahat saavat palkkansa tavalla tai toisella.

 

Piia-Noora Kauppi

Piia-Noora Kauppi

Piia-Noora Kauppi on Finanssiala r.y.:n toimitusjohtaja.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt