Verkkouutiset

Markku Eestilä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

”Mitä tästä seuraa? Sinä maksat.”

Valtion talousarvion määrärahat ovat nousseet vuoden 2019 talousarviosta 9,2 miljardia euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Markku Eestilä pohtii Facebook-kirjoituksessaan, pyöriikö talouskeskustelu liian paljon velan ottamisen ympärillä. Hänen mukaansa sinänsähän velan ottamisessa ei ole mitään ongelmallista, jos takaisinmaksuun tarvittavat tulot ovat tiedossa, kulurakenne pidetään kurissa ja velkaa käytetään talouskasvun vipuna.

– Käsittääkseni yksikään ehto ei (Sanna) Marinin hallituksen talouspolitiikassa päde edes tyydyttävällä tasolla, Markku Eestilä kuitenkin toteaa.

– Rahaa on jaettu holtittomasti sinne tänne: valtion talousarvion määrärahat ovat nousseet (Juha) Sipilän viimeisestä budjetista 9,2 miljardia euroa. Se on se ero vuosien 2019 ja 2022 talousarvioiden välillä. 

Hänen mukaansa ongelma on valtion kulurakenteen sallimisen nousta tasolle, johon tulomme eivät näillä näkymin tule riittämään.

– Budjettikirja on kuin haulikolla ammuttu täyteen momentteja, joiden määrärahat ovat selvästi nousseet. Se kertoo siitä, että mitään asiaa ei osata nostaa oikeasti tärkeäksi. Vipuun tarkoitettu velka menee siis juokseviin kuluihin. Se on väärää talouspolitiikkaa, jonka perimmäinen syy löytyy höltyneestä budjettikurista, Eestilä kuvailee. 

– Mitä tästä seuraa? Sinä maksat. Maksat sen nousevina veroina ja nousevina maksuina. Erityisesti asuminen ja liikkuminen tulee kallistumaan. Autoilija on ehkä se suurin uhri. Hänen lompakkonsa kiinnostaa niin valtiovarainministeriön virkamiehiä että Euroopan Unionin komissiota.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)