X
SULJE MAINOS
Päivi Haanpää (vas.) ja kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen osallistuivat Kirjan ja Ruusun päivään 4. toukokuuta 2010 Helsingissä. LEHTIKUVA/PETRA PIITULAINEN

Mitä tapahtui, kun luovan työn tekijä ryhtyi lorvimaan?

Päivi Haanpää on moniottelija, joka otti lomaa oikeastaan vain yhdestä roolistaan.

Päivi Haanpää on ahkera nelikymppinen monen lajin kirjoitustyöläinen sekä luovuuden luennoitsija. Kaikkitietävä kyynikko olisi osannut ennustaa, kuinka hänen olisi käyvä haaveensa toteutettuaan. Haanpää päätti antaa itselleen omakustanteisen puolen vuoden mittaisen vapaa-ajan töistään.

Monelle stressaantuneelle ajatus oleilusta on unelma, joka ei vaan toteudu. Pysähdyskoe kuvaa sosiaalisesta ahkeruuden elämänmuodosta irtautumista ja yksin oloa. Suuri kuvio maailmassa ja Suomessa ei vielä ollut muuttunut, kun ihmiskoe alkaa. Korona oli tulollaan seuraavana vuonna. Siirtyminen työprojekteista on siis vielä vapaaehtoista, kukaan ei pakota etätyöhön.

Monitoimi-ihmiselle kokeilu on helppoa. Mahdollisuudet ovat kunnossa. Lapsia ei ole, elämänkumppani on töissä, talous on kunnossa. Vaikka Haanpää mainostaa puolen vuoden taukoa ”omakustanteiseksi”, paljastuu, kas: pari rahoittajaa löytyy ja kirjakustantaja. Toisin sanoen: ajanjaksona jolloin hän ei tee mitään, hän kirjoittaa ja lukee ahkerasti tehden muistiinpanoja.

Ei tee mitään ja silti tekee…

Rehellinen tässä silmänkääntötempussaan hän on – vaikkakin sen pääuhri. Kirjansa lopussa Haanpää kertaa viiden kuukauden saldon, johon moni lorvija tuskin kykenisi – etenkin jos kotona olisi lapsia.

Vapaan syksyn aikana hän tunnustaa lukeneensa 76 kirjaa. Se tietää viidelle kuukaudelle keskiarvoa kaksi päivää per kirja, eikä se ole suinkaan lorvimista! Kotona nukuttuja öitä 149, mutta silti yhdeksän kirjallisuustapahtumaa, joissa osassa hän on toiminut haastattelija-juontajana. Pari matkaa Suomen ulkopuolelle ja lopputulemana viisi päiväkirjaa.

Huijaako Päivi Haantie Pysähdyskoe-kirjassaan sekä itseään että lukijoitaan? Hänhän esittelee sivuillaan lukuisan joukon maailmanluokan ajattelijoiden sekä suomalaisten kollegoidensa viisauksia. Se vaatii etsimistä, löytöjä, jalostamista ja muistiinpanoja. Näin lorvien hänen teoksestaan tuleekin paljon lukeneen ja lukemastaan johtopäätöksiä tekevän ihmisen viisauden kirja.

Se, missä hän löytää todellisen pysähtyneisyyden, arkiaskareista irtautumisen, on eräänlainen meditaatio, johon hän on tutustunut joogan kautta. Vaikka aiempaa kokemusta on, tie tuon ”mietiskelyn” hyödyntämiseen on pitkä ja edellyttää kärsivällisyyttä. Tietyssä istuma-asennossa oleminen vaatii harjoittelua ja tottumista. Onko kyse hetken kokeilusta?

”Istun säännöllisen epäsäännöllisesti aamupäivisin työhuoneeni lattialla. En käytä verbiä meditoida, se tuntuu liian isolta. Siltä, kuinka muka tietäisin, mitä olen tekemässä. Minähän vain kokeilen.”

Eli, koska kyse ei ollut yksinkävelystä Hanko-Nuorgam tai erakoitumisesta mökkisaarelle, asuinpaikka ja ystäväyhteydet eivät hävinneet. Pysähdyskoe pelkistyi vain erkaantumiseksi päätyöstä. Loppujen lopuksi haaste ei muodostunut outoon olotilaan johtavaksi riskinotoksi.

Viisiottelija luopuu yhdestä lajista?

Haanpään kirjoituskokoelmaa voi hyvin kuvata viestinnän maailmassa touhuavan monitoimi-ihmisen yritykseksi irrottautua edes hetkeksi työelämän paineista. Hänen kohdallaan projekti muistuttaa kuitenkin 5-ottelijaa, joka päättää luopua lajin harrastamisesta mutta vain parin lajin osalta. Jo hänen lukemiensa kirjojen hyödyntäminen on sellainen, että sekin käy työstä.

Yksi kirjoista on Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu, mikä sopii Pysähdyskokeen loppuvuoden kaamostunnelmaan. Siinä Hemuli haaveilee purjehdusmatkasta pois arjesta. Käykö Hemulin samoin? Pysähdyskokeen voisi niin kokea, jopa pettymykseksi.

Vertaus Hemuliin toimii hyvin. Sosiaalinen ihminen ei vain kykene rajuun eristäytyneisyyteen. Vaikka kirjoittajamme on sanojensa mukaan omaa rauhaa rakastava introvertti, hän kokee olevansa kuin Nuuskamuikkunen, joka hiipii teltastaan ja nauttii aamun hiljaisuudesta ilman Hemulin ja muiden höpinöitä. Toteamus onkin: ”Mutta niiden seurassa saattoi olla yksinkin”.

Silti: eroon ihan oikeasti arjesta?

Tässä kuvataan läppärityöläis-freelancerin elämän asetelmaa. Hänellä ei ole kunnon fyysistä työpaikkaa kodin ulkopuolella. Haanpään tapauksessa huomattava osa palkallisesta ajasta koostui opetustyöstä kodin ulkopuolella – muutoin kotona, jonka vaihtoehdoksi voi kehitellä touhuilun puistossa, kahviloissa ja kirjastossa.

Rauhaa on vaikea saada, ja kaikki työskentelyn ympäristöt ovat alttiita häiritsemään keskittymistä – paitsi kotona. Ja juuri siitähän hänen olisi pitänyt myös vapauttaa itsensä: arkiasetelmista.

Tässä suhteessa ihmiskoe nimikkeellä Pysähdyskoe toimii lempeänä ja todistuskelpoisena pettymyksen eksperimenttinä. Juuri kodista tuossa asetelmassa olisi pitänyt päästä eroon. Vetäytyminen, retriitti, olisi ollut tuntuvampi itsensä irti tempaisu arjen rutiineista – olisiko ollut edes mahdollista?

Selville ei käy, kuinka elitistisessä ammatissa nämä julkisuuden ja kulttuurin parissa työskentelevät itse kokevat olevansa. Mahdollisuudet subventoituihin vierailuihin ulkomailla ja apurahat tekevät olotilasta osin kadehdittavan.

Kirjan jälkeen tuumailen, miten jaksavat hoitotyöntekijät, opettajat, rakennuksilla betonielementtejä väistelevät duunarit, autonkuljettajat ja monet muut? Heille ei ole olemassa Villa Lantea, muita residenssejä tai projektiapurahoja rentoutumisen keinoiksi.

Päivi Haanpää: Pysähdyskoe. Kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta. Art House 2021.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt