Verkkouutiset

Mitä kokoomus on ja ei ole?

BLOGI

Kirjoittajan mielestä puolueen asema ja tarve ovat selviä.
Ville Valkonen
Ville Valkonen
Kirjoittaja on KTM, kokoomuksen kansanedustaja Varsinais-Suomesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolueesta keskustellaan! Se on hyvä asia. Tässä omia ajatuksiani, siitä mikä kokoomus on ja miksi Suomi tarvitsee sitä.

Minulle kokoomuksen asema ja tarve Suomen politiikassa on selvä.

Kokoomus on Suomen johtava keskustaoikeistolainen edistyspuolue. Olemme Suomen tulevaisuussuuntautuinen puolue, joka näkee muutoksessa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Esimerkiksi teknologian ja talouden kehitykseen suhtautuminen on meille luontevaa.

Olemme Suomen kansainvälisesti suuntautunein puolue, joka näkee eurooppalaisen ja globaalin yhteistyön arvon. Myös osaamisemme ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on maan kärkeä. Europuolueemme EPP on maanosan suurin poliittinen voima.

Olemme myönteisesti isänmaallinen puolue, joka on ylpeä Suomesta, suomalaisista ja maamme saavutuksista. Näemme roolimme osana kansakuntien yhteisöä ja tunnustamme, että olemme toisistamme riippuvaisia. Samassa veneessä kannattaa tulla toimeen.

Olemme Suomen markkinatalousmyönteisin puolue, jossa yritystoimintaa ja tervettä kilpailua arvostetaan. Talouspoliittinen osaamisemme on omassa luokassaan. Olemme ainoita puolueita, joka uskaltaa tunnustaa, että nykyinen väestöpohja on tyystin erilainen kuin hyvinvointiyhteiskuntaa rakentaessa 1950-1980-luvuilla – ja se haastaa julkisten palveluiden rahoituksen ennennäkemättömällä tavalla. Kestävyysvaje ei ratkea itsestään.

Olemme työn ja toimeliaisuuden puolue, jossa ahkeruutta pidetään arvossa. Kokoomuslaisten mielestä jonkun menestyminen ei ole toisilta pois. Verotuksella ei saa ottaa liian suurta osaa ihmisten työn ja yrittämisen hedelmistä, vaan julkisten menojen pitää olla painavasti perusteltuja.

Olemme tiede- ja koulutuspuolue, jonka on helppo omaksua uusinta tutkimustietoa päätösten pohjaksi. Arvostamme osaamista ja meillä on pitkä historia henkilökohtaisen sivistyksen asialla. Sydämen sivistys on myös suvaitsevaisuutta, viisauden etsimistä ja muiden kunnioitusta.

Olemme tinkimättömiä oikeusvaltion ja demokratian puolustajia.

Ennen kaikkea olemme yksilönvapauden ja -vastuun puolue. Rakennamme mahdollisuuksien tasa-arvon Suomea, jossa jokainen saa rakentaa omaa onneaan parhaalla mahdollisella tavalla – oli tausta sitten ihan minkälainen tahansa. Emme kuitenkaan unohda, että vastuuseen kuuluu myös vastuu yhteisistä asioista, kuten ympäristöstä sekä niistä, joilla ei ole mahdollisuuksia huolehtia itsestään.

Monista asioista olemme eri mieltä, mutta se ei haittaa. Edellä mainitut ovat jo enemmän kuin tarpeeksi perustelemaan, miksi yhtenäistä Kokoomusta tarvitaan. Meitä yhdistävät tekijät ovat paljon merkittävämpiä kuin erottavat.

Kokoomuksen kaltaiselle liikkeelle on Suomessa laajaa tilausta. Muuta tilastotietoa et löydä. Kannatuspotentiaalia mittaavat kyselyt kertovat, että olemme kaukana maksimista. Suomalaiset ovat aiemmin ja ovat jatkossakin valmiita luottamaan Kokoomukseen.

P.S. Mitä kokoomus ei ole? Se ei ainakaan ole nuivasti naljailevien, epäkunnioittavasti käyttäytyvien tai kenenkään ihmisarvoa kyseenalaistavien ihmisten puolue. Rationaalinen, kunnioittava keskustelu sen sijaan on sallittua kaikista asioista, myös vaikeammista kuten maahanmuutosta tai arvokysymyksistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)