Sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki (vasemmalta), kansliapäällikkö Kirsi Varhila ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Taneli Puumalainen. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Mistä tietää, onko toinen aalto käynnistynyt?

Kasvomaskisuositukseen saattaa tulla ikäraja.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedostustilaisuudessa kysyttiin tänään torstaina, mistä tietää, että koronaviruksen toinen aalto on käynnistynyt.

Koronaviruksen tartuttavuutta kuvaava luku on ylittänyt ensimmäistä kertaa yhden sitten kesän, mikä tarkoittaa sitä, että epidemia kiihtyy, vaikkakin hitaasti. THL:n mukaan R0-luku on nyt arviolta 1,10-1,40.

– Tilanne on tällä hetkellä hyvin herkkä. Ei ihan päivittäisin numeroita kannata seurata, mutta viikkotasolla. Seuraava viikko-kaksi näyttää sen, että jos tämä nousutrendi jatkuu, niin kyllä minä henkilökohtaisesti katsoisin, että jonkinlainen seuraava vaihe on käynnistynyt, Sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtajan Liisa-Maria Voipio-Pulkki vastasi.

Tällä hetkellä viikkokohtaisissa muuttujissa näkyy trendi ylöspäin, mutta pienillä tapausmäärillä suhteelliset muutoksetkin näyttäytyvät Voipio-Pulkin mukaan aika suurina.

– Meillä on alueita, joissa ei ole pitkään aikaan tavattu tartuntoja, mutta sitten meillä on yllättäviäkin ryöpsäyksiä varsinkin silloin, jos sairaanhoitopiirin väestöpohja on suhteellisen pieni.

Hänen mukaansa se, syntyykö pienempiä aaltoja vai jokin suurempi aalto, riippuu ihmisten käyttäytymisestä ja siitä, mitä rajoituksille tehdään.

Voipio-Pulkin mielestä rajoitustoimenpiteitä ei pitäisi sitoa siihen, että toinen aalto on alkanut.

Maskisuositukseen saattaa tulla ikäraja

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi, että kasvomaskisuosituksesta annetaan lisää tietoa ensi viikolla. Hänen mukaansa suositus on varmasti tulossa jossakin vaiheessa, mutta ei välttämättä vielä ensi viikolla, jos epidemia on yhä suvantovaiheessa.

– Olemme ensi viikolla mahdollisesti antamassa (suosituksen), jos siltä näyttää, mutta toivomme, että vaikka siltä ei näyttäisikään, niin voimme kertoa, missä kohtaa suositus on syytä voimaanpanna, Varhila sanoi.

Varhilan mukaan kasvomaskisuositukseen saattaa tulla ikäraja ja koulujen osalta pohditaan, minkä ikäisistä ylöspäin maskia mahdollisesti suositellaan.

Edelleen pohditaan myös sitä, voidaanko suositus ottaa käyttöön paikallisesti tai alueellisesti.

Aikuinen on tuonut taudin perhepiiriin

Voipio-Pulkin mukaan koronavirustartunnan saaneiden suomalaisten ikäjakauma on selkeästi muuttumassa.

– Uusista tartunnoista hyvin suuri osa on nuorilla, alle 30-vuotiailla. Siinä on selvä ero viime kevääseen.

THL:n ylilääkärin Taneli Puumalaisen mukaan uudet tartunnat ovat olleet perhealtistumisia, jossa yleensä aikuinen on tuonut taudin perhepiiriin ja lieväoireisena tai oireettomana tartuttanut sen teini-ikäisiin ja lapsiin.

Jonkin verran tartuntoja on hänen mukaansa ilmennyt nuorten sosiaalisessa kanssakäymisessä ja kokoontumisissa.

Voipio-Pulkin mukaan Helsingin kaupunki on panostanut tartunnan lähteiden jäljittämiseen ja Helsingin alueella valtaosa tartunnoista pystytään jäljittämään.

Lue myös:

Kansliapäällikkö: Tartuntoja tulee Balkanin maista ja Ruotsista

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt