Ehkä olette jo ehtineet havaita uuden filosofijulkkiksen, nelikymppisen Frank Martelan jakelevan elämänohjeita sellaista sanavauhtia, ettei siinä hitaampi perässä pysy. Olipa haastattelupaikka kuinka suojaisa, tuuleton, lämmitetty ja sateeton, hänen tunnusmerkkinsä on lierihattu, stetson, tiukasti päässä.
Ennen vanhaan seurasimme työtoveriamme. joka kulki talvet ja keväät ns. Nikita päässään, kesäisin pipo. Johtopäätöksemme ja ennustuksemme oli: tuolla tavalla sitä kaljuja syntyy. Tarkkailkaamme Martelaa!
Martela on monien suosittujen elämänfilosofien tapaan rento ja valoisa tyyppi. Hän on älykkö, joka on koonnut kirjansa kansainvälisen laajan ajatusten vaihtojoukon tuella ja kirjoittanut kokonaisuuden englanniksi.
Tekoprosessi on nykyajalle hyvin tyypillinen, otsikkosivulla olisi vain ollut reilua mainita, että kyseessä on ryhmätyö. Kokonaisuus koostuu sillisalaatista: viitteitä yli 200, lähdeluettelo on 14 sivun mittainen ja leipä teksti pullollaan lainailtua. Ahkerasti on ryhmä läksynsä lukenut.
Ihmiselämän tarkoituksena on merkityksellisyys. Meillä jokaisella tulisi siis olla olemisellemme sisältö, tarkoitus, tavoitteita, jotta tuntisimme itsemme tarpeellisiksi. Keinoja tähän on loputon määrä, olemmehan kaikki toisistamme eroavia yksilöitä. Ei siis pidä heittäytyä sarkastiseen asennetilaan Leo Tolstoin lausuman mukaisesti:
”.. olet hiukkasten väliaikainen ja satunnainen kasautuma. Näiden hiukkasten vuorovaikutus ja muutos tuottaa sinussa sen, mitä sanot elämäksesi. Tämä kasautuma säilyy jonkin aikaa: sitten noiden hiukkasten vuorovaikutus lakkaa – ja se, mitä sanot elämäksi lakkaa, ja lakkaavat kaikki kysymyksesi. Sinä olet satunnaisesti muodostunut möykky jotain. Möykky happanee.”
Opettaako muna kanaa?
Frank Martela ratsastaa joukkoineen suuren filosofivalikoiman turvin. Taitavasti hän kuitenkin hyppää ajatusten maailman satuloista vauhdissa toiseen. Tunnelma on valoisa. Se luo suotuisan ajatusten olotilan paremman elämän omaksumiselle.
Kirja kuvaa vanhojen ihmisten välisten sidossiteiden haprastumista ja katkeamista. Uskonnollisiin yhteisöihin kuuluminen vähenee nykyaikaistuvassa länsimaisessa asennekentässä. Ennen niin tärkeät perhe ja suku voivat monelle olla kuin menneisyydestä. Varsinkin yksin elävillä perhesiteet korvautuvat duunilla, harrastuksilla, aatteella, uskonnoillakin. Elämän tehtävän, sen tarpeellisuuden elementit, löytyvät yhä laajemmalta alueelta.
Martela pohtii erinomaisuuden hyvettä. Homeroksen runoissa kuvataan kaikenlaista erinomaisuutta: miekkailijan fyysistä voimaa, nopean juoksijan jalkoja. Käsite laajenee voiman lisäksi myös viekkauden, taituruuden ja kyvykkyyden suuntiin.
Ja oikeastaan kaiken loppurivin alla on onnellisuus, onnistuminen, menestys. Eettinen kysymys toki onkin: onnellinen ja onnistuminen, mutta missä ja miten? Mieli tekisi vanhana ja varoitellen lainailla suomalaisen esseistin Johannes Salmisen vakavaa huomautusta. Hänen mielestään humanismin syvin sanoma on: menestys ei ole moraalinen arvoperuste, voit olla oikeassa myös historiaa vastaan (”Aleksandrian muisto” 1988). Eli joskus meidän on kunnioitettava myös niitä, jotka eivät onnistuneet.
Hyvät teot, hyvä mieli
Martelan kirjan yksi keskeinen vihje ihmisen jalostumiseen on suositus hyviin tekoihin, olla armelias muita kohtaan. Ilahduttaminen toimii – paitsi auttamisen kohteen hyväksi ja eduksi – myös tekijän itsensä sielullisena tukena. Se säteilee ympäristöön laupeutta.
Melbournessa eräässä ravitsemusliikkeessä toimeentulevilla asiakkailla on tapana maksaa ruoka-annoksestaan pienehkö ylimääräinen maksu, jotta joku koditon saa lämpimän aterian. Tavasta on tullut niin suosittu, että yksi kahvilan seinistä on täynnä ilmaiseen ateriaan oikeuttavia kuponkeja.
Kun runsas 10 vuotta sitten 132 maassa tehtiin mielipidekysely 140[nbsp]000 henkilölle: ”Tuntuuko sinusta, että elämälläsi on tärkeä tarkoitus tai merkitys?” Tulos hämmästytti siltä osin, että köyhien maiden vastaajista liki kaikki olivat sitä mieltä, että heidän elämällään oli tarkoitus. Sen sijaan huomattava osa rikkaiden maiden vastaajista koki, että elämältä puuttui tarkoitus tai merkitys.
Vastaus ikuiseen kysymykseen, haukotteleeko vastauksen saaja?
Joillekin filosofi on kävelevä mysteeri, joillekin valon tuoja. Kun Frank Martela menee baariin, ja kun juttukumppani kuulee tämän olevan filosofi, hän joutuu vastaamaan kysymykseen: ”Kiteytä elämäsi merkityksellisyys.”
Martelan tämän hetken normivastaus on suurin piirtein seuraava:
”Elämän merkityksellisyys syntyy siitä, että hän tekee itselleen merkityksellisiä asioita (henkilökohtainen täyttymys) sillä tavalla, että tulee niiden kautta merkitykselliseksi toisille ihmisille (sosiaalinen täyttymys).”
Ohhoh. Saako filosofimme tuosta vastauksesta baarikärpäseltä kiitokseksi tuopillisen, vai lähteekö kysyjä olkaa kohauttaen loitommalle? Maailmaviisaan osa ei aina ole helppo.
Frank Martela: Elämän tarkoitus. Suuntana merkityksellinen elämä. Gummerus 2020.
