X
SULJE MAINOS
Monet muut Schengen-maat vaativat jo nykyisellään maahantulon ehtona testi- ja rokotustodistuksia. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Missä viipyy Suomeen tulevien koronatodistuksen pakko?

Kansanedustajan mukaan hallitus vaikuttaa jättäneen toimintavastuun pääasiassa EU-tasolle.

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen liikennepalvelujen tarjoajien velvollisuudesta tarkastaa koronavirukseen liittyvä dokumentaatio ennakkoon.

Hallitus julkaisi huhtikuussa koronaviruspandemiaan liittyvän exit-strategian, jossa luonnehdittiin rajoitusten purkua ja porrastusta. Siinä Suomen avaaminen on kytköksissä epidemian vaiheiden luokittelussa käytettyihin kriteereihin, kuten koronaviruksen ilmaantuvuuteen sekä koronaviruspotilaiden käytössä olevien sairaala- ja tehohoitopaikkojen lukumäärään eri alueilla.

– Terveysturvallisen kansainvälisen liikenteen toteuttamiseen liittyviä linjauksia ei exit-strategiassa ole kuitenkaan riittävän selvästi esitetty, minkä seurauksena vastuu linjauksista ja eri toimijoiden keskinäisestä työnjaosta ja velvollisuuksista on edelleen epäselvä, Pia Kauma toteaa.

– Vaikutelma on, että linjausten veto ja toimintavastuu asiassa on jätetty pääasiassa EU-tasolle, vaikka myös kansallisilla keinoilla voitaisiin nopeuttaa matkustamisen avautumista tehokkaammin.

Kansanedustaja huomauttaa, ettei matkailuyrityksillä ja liikennepalvelujen tarjoajilla ole enää varaa odottaa EU:ssa hitaasti valmistuvaa lainsäädäntöä. Kyseessä on jo toinen kesälomakausi, joka uhkaa jäädä toteutumatta.

Kansainvälisen liikenteen parissa toimivat tahot ovat eri yhteyksissä korostaneet, että yksi tehokkaimmista keinoista olisi vaatia matkustajalta voimassa oleva todistus rokotteesta, sairastetusta koronavirustaudista tai tuoreesta (72 h) negatiivisesta testituloksesta.

Matkustajavirrat uhkaavat siirtyä muihin maihin

Monet muut Schengen-maat vaativat jo nykyisellään maahantulon ehtona näitä todistuksia ja toteutettuna niin, että nämä todistukset tarkastetaan jo lähtömaassa. Tässä mallissa liikennepalvelun tarjoavaa liikenteenharjoittajaa edellytetään vaatimaan näitä todistuksia Suomeen suuntautuvassa liikenteessä liikennevälineeseen pääsyn ehtona.

– Jos Suomessakin olisi tämä menettelytapa käytössä, tällä vältyttäisiin maahamme tulevien matkustajien systemaattiselta testaukselta ja testauspisteiden ruuhkautumiselta Suomen raja-asemilla, Pia Kauma sanoo.

– Suomessa tämän jälkeen tehtävät toimenpiteet voisivat olla enää pääasiassa ainoastaan täydentäviä toimia, kuten riskiperusteisesti pistokokeina tehtäviä pikatestejä rajanylityspaikoilla, omaehtoisia karanteeneja erityisen korkean riskin maista ja myöhemmin tehtäviä varmistustestejä, Kauma jatkaa.

Hän huomauttaa, että muusta Euroopasta poikkeavat, epäselvät ja alituiseen muuttuvat toimintatavat ovat omiaan heikentämään Suomen saavutettavuutta ja siirtävät matkustajavirrat niihin maihin, joissa terveysturvalliset toimintatavat on jo otettu käyttöön.

– Tällainen kehitys ei olisi tietenkään kansantalouden, matkailuyritysten, liikennepalvelujen tarjoajien tai Suomen etu, Kauma sanoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt