Verkkouutiset

Arja Juvonen: Missä haudotaan aloitteita rikosten tuomioista?

PS:n kansanedustaja kysyy pelataanko tarkoituksella aikaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oikeusministeri käynnisti vuonna 2015 oikeuspoliittisen selvityksen, jolla oli tarkoitus selvittää rikoksista annettuja tuomioita. Selvitys oli työn alla toista vuotta ja sitä odottamaan jätettiin lakivaliokunnassa ja eduskunnassa myös kaksi erittäin tärkeää aloitetta, eli yli 50 000 kansalaisen allekirjoittama kansalaisaloite ja kansanedustaja Arja Juvosen laatima, yli sadan kansanedustajan allekirjoittama lakialoite. Selvitys valmistui kesällä.

Molemmissa aloitteissa esitettiin vähimmäisrangaistuksen korottamista törkeissä lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Rangaistusta esitettiin korotettavaksi vuodesta kahteen vuotta vankeutta, joka tarkoittaisi sitä, että annettu tuomio olisi aina ehdotonta vankeutta.

Lain mukaan alle kahden vuoden tuomio voidaan tuomita ehdollisena eli tekijä ei joudu teostaan vankilaan.

– Lakialoitteen tekijänä minulle herää kysymys, että halutaanko lakialoite ja kansalaisaloite tarkoituksella jättää käsittelemättä tällä hallituskaudella. Pelataanko tällä tarkoituksella aikaa? On aivan uskomatonta, että lakialoite ja kansalaisaloite odottavat, Juvonen sanoo tiedotteessaan.

– Eduskunnassa on toki tottunut kaikenlaiseen poliittiseen peliin, mutta miten hallitus selittää tätä asiaa kansalaisaloitteen tekijöille ja sen allekirjoittaneille kansalaisille. Entäpä lakialoitteen allekirjoittaneelle yli sadalle kansanedustajalle, Juvonen kysyy?

Hän vaatii oikeusministeriöltä ja hallitukselta välitöntä vastausta, mikä asiaa viivästyttää.

– Lakivaliokunnan on kerrottava aloitteiden tekijöille, että mikä on valiokunnan aikataulu eduskunnan loppukaudeksi, ja onko valiokunnalla edes realistisia mahdollisuuksia ehtiä käsittelemään näitä tärkeitä aloitteita, Juvonen sanoo.

LUE MYÖS: Onko yhdyntä 10-vuotiaan kanssa raiskaus vai ei? – Yle: Tuomioita halutaan koventaa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)