Verkkouutiset

Minna Helteen kuva: Tämän vuoksi palkankorotukset tehtävä fiksusti

Työmarkkinajohtajan mukaan työpaikkoja ei synnytetä lakkoilemalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helteen mukaan teollisuuden kilpailukykyä ei ole varaa heikentää.

Minna Helle on jakanut Twitterissä kuvan (alla) Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtavan ekonomistin Sami Pakarisen kuvan tehdasteollisuuden uusien tilauksien määrästä lokakuussa.

Tilastokeskuksen tuoreiden tilastojen mukaan teollisuuden tuotanto ja tilaukset olivat lokakuussa laskussa. Uusien tilausten arvo oli 12,6 prosenttia pienempi vuodentakaiseen arvoon verrattuna. Yhteensä tilaukset vähenivät tammi-lokakuun aikana 1,1 prosenttia edellisvuodesta.

– Tässä syitä sille, miksi @TechFinland haluaa mitoittaa tulevien työehtosopimusten korotukset fiksusti, Minna Helle sanoo Twitterissä.

– Mikäli kilpailukykyä nyt heikennetään, voivat seuraukset työllisyydelle olla raskaat. Lakot heikentävät osaltaan mahdollisuuksia saada uusia tilauksia. #työmarkkinat.

Teknologiateollisuuden julkaisemalla videolla Helle lisää, että teknologiateollisuus ”ei aja heikennyksiä työehtoihin, eikä tavoitteena ole murentaa tes-järjestelmää”.

– Olemme huolissamme, miten suomalaiset vientiyritykset pärjäävät maailmanmarkkinoilla. Suomi tarvitsee lisää työpaikkoja, eikä niitä synnytetä lakoilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)