X
SULJE MAINOS
Etätyöläinen kotonaan. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Ministeriöt puoltavat etätyösuositusta kesän yli

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö ovat tarkastelleet etätyösuosituksen voimassaolon perusteita.

Koska koronaepidemiatilanteeseen liittyy edelleen merkittävää epävarmuutta, ministeriöt katsovat, että on perusteltua jatkaa toistaiseksi laajaa etätyösuositusta kaikilla kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla.

Epidemiologinen tilanne on parantumassa kohti kesää mentäessä ja rokotusten edetessä, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n asiantuntija-arvioinnin mukaan tilanne ei ole vielä vakiintunut. Alueellisesti erot tautitilanteessa ovat merkittäviä, ja lisäksi esiintyy nopeasti leviäviä pistemäisiä tartuntaryppäitä.

Ministeriöt arvioivat, että etätyösuosituksen jatkamiselle on vahvat perusteet, kunnes rokotusten etenemisessä on saavutettu tavoiteltu 70 prosentin kattavuus ja erilaisten rajoitustoimenpiteiden purkamisen vaikutukset selviävät.

Etätyösuositusta on ministeriöiden mukaan tarpeellista arvioida uudelleen jo elokuussa.

Etätyösuositus on jo poistettu perustason alueilta. Suosituksen käyttöönottoa on harkittava myös perustasolla olevalla alueella välittömästi, jos alueella havaitaan merkkejä tartuntojen kääntymisestä kasvuun.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt