Verkkouutiset

Ministeriön lausuntoa ihmetellään – ”ei mitään järkeä”

Kaupunginvaltuutetun mukaan ministeriö voi odottaa maskilinjausta, mutta Turku ei voi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhilan lausunto Turun maskilinjauksesta on herättänyt kummastusta Twitterissä.

Kirsi Varhila totesi Lännen Median haastattelussa maanantaina, että olisi toivonut Turun odottavan valtakunnallista maskisuositusta. Turku teki viime viikolla ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina maskisuosituksen, joka koskee erityisesti julkista liikennettä.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arven mukaan kaupungissa ei haluttu jäädä odottamaan, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antaa asiasta suosituksensa myöhemmin. Perusteena oli, että epidemia halutaan pitää hallinnassa.

Turussa kaupunginvaltuutettuna toimiva, vihreiden entinen varapuheenjohtaja ja puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja Katri Sarlund pitää Varhilan kommenttia järjettömänä. Hän toteaa Twitterissä, että Turku halusi toimia asiassa vastuullisesti ja nopeasti.

– Turun kaupunginvaltuutettuna minua kiinnostaa, että kaupunkilaisten terveys ja turvallisuus turvataan, Katri Sarlund toteaa Twitterissä.

– Ministeriö voi odottaa ja odotuttaa vaikka maailman tappiin. Me emme voi.

Asiaa ovat kommentoineet myös lääkäri Katja Luukkanen sekä Tampereen yliopiston korkeakouluhallinnon professori Jussi Kivistö.

– Tässäkään ei ole taas mitään järkeä! Tämä viimeistään todistaa sen, että maskiasia on Suomessa täysin vain STMn valtapolitiikkaa, ei mitään muuta, Luukkanen kommentoi Twitterissä.

Ihmetellä sopii tällaisia @KirsiVarhila lausuntoja, jotka ovat kyllä aivan käsittämättömiä. Koulut alkavat huomenna, työmatkaliikenne on jo alkanut ja Turku toimi vastuullisesti ja oikein. Muu Suomi odottaa linjauksia, jotka STM torppasi kesäkuussa, professori toteaa.

Koronatilanne on viimeisen viikon aikana ollut aktivoitumassa Varsinais-Suomessa. Maakunnassa on muun muassa todettu tartuntoja, jotka ovat saaneet alkunsa Balkanilta.

Turussa ylilääkäri Esa Rintala on myös esittänyt huolensa ruotsalaisten huviveneilijöiden huonosta ohjeistuksesta ja karanteenisäännösten laiminlyönnistä.

https://twitter.com/LuukkanenKatja/status/1292755375389904897?s=20

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)