Valtionvarainministeriön asiantuntijoiden mielestä kestävyysvajelaskelmia vastaan esitetty arvostelu ei osu maaliin. Palkansaajien tutkimuslaitoksen Talous & Yhteiskunta -lehdessä julkaistun arvion mukaan ministeriön laskelma ei kestä kriittistä tarkastelua, koska korko-oletus on väärä.
Kestävyysvajelaskelmassa oletetaan, että valtionvelan korko nousee nykyisestä noin yhdestä prosentista neljään prosenttiin vuoteen 2031 mennessä. Arvostelijoiden mukaan olisi järkevämpää muuttaa oletus vastaamaan valtion 30-vuotisten velkakirjojen 1,1 prosentin korkoa.
Ministeriön kansantalousosaston päällikkö Mikko Spolander ja finanssiasiantuntija Ilari Ahola kuitenkin vastaavat tähän, että korko-oletuksen muuttamisella ei ole olennaista vaikutusta kestävyysvajearvion suuruuteen.
– Jos oletusta julkisen velan reaalikorosta alennetaan, pitää johdonmukaisuuden nimissä alentaa myös oletusta pitkän aikavälin talouskasvusta sekä oletusta valtion, kuntien ja työeläkelaitosten saamista korkotuloista. Kun korko-oletukset muutetaan johdonmukaisesti, korko-oletuksen muuttamisella ei ole olennaista vaikutusta kestävyysvajearvion suuruuteen, sillä julkisen sektorin korkosijoitukset ovat merkittävät, he kirjoittavat vastineessaan ministeriön verkkosivulla.
Spolander ja Ahola huomauttavat lisäksi, että vaikka kestävyysvajelaskelmissa julkisen velan pitkän aikavälin reaalikorko laskettaisiin nollaan, velkasuhde jatkaisi edelleen kasvuaan, koska ikäsidonnaiset menot kasvavat vuosi toisensa perään.
– Velka kasvaisi toki hitaammin kuin peruslaskelmassa, mutta julkisen talouden nettovarallisuus pienenisi likimain samaa tahtia kuin peruslaskelmassa. Julkisen talouden nettovarallisuuden kehitys kuvaa karkeasti sitä, mistä kestävyysvajeessa on kyse, he painottavat.
He muistuttavat lisäksi kestävyysvajeen tarkoittavan, että julkisen talouden tulot eivät pitkällä aikavälillä riitä kattamaan julkisia menoja. Kestävyysvaje johtuu siitä, että väestö ikääntyy ja se kasvattaa julkisia menoja.
– Talous & Yhteiskunta -lehden artikkelissa esiintyvät tutkijat kuitenkin sivuuttavat kritiikissään tämän kestävyyslaskelmien ytimen, Spolander ja Ahola toteavat.
