Verkkouutiset

Ministeriltä vetoomus: Boikotoikaa brasilialaista lihaa

Jari Lepän mukaan kauppojen ja ravintoloiden tulisi ryhtyä vastuullisuusperiaatteidensa mukaisiin toimiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) vetoaa suomalaisiin kauppoihin ja ravintoloihin, jotta ne ryhtyisivät boikotoimaan Brasiliassa tuotettua lihaa.

Amazonin sademetsissä Brasilian alueella on parhaillaan menossa laajoja metsäpaloja, jotka uhkaavat ilmastonmuutoksen torjuntaa ja luonnon monimuotoisuutta. Tutkijat pitävät palojen keskeisenä syinä metsän hakkaamista ja polttamista maatalouden, erityisesti karjalaitumien tarpeisiin.

Muun muassa valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) on esittänyt, että EU ja Suomi selvittäisivät palojen vuoksi mahdollisuuden kieltää brasilialaisen naudanlihan tuonnin. Leppä on Lintilän kanssa samoilla linjoilla.

– Jaan ministeri Lintilän huolen, sillä on täysin kestämätöntä, että Amazonin sademetsiä poltetaan soijan- ja naudankasvatuksen tieltä tuhoten samalla yhtä maailman tärkeimmistä hiilinieluista, Leppä sanoo tiedotteessaan.

– Haluankin vedota vahvasti kauppaan ja ravintoloihin – laittakaa brasilialainen liha boikottiin. Haluan nähdä täyskiellon sellaiselle tuontilihalle, jonka tuotanto on vastoin kaikkia ilmastosopimuksia, joita itse noudatamme, sekä tuotettu täysin vastoin omia eläinten hyvinvointiin ja antibiootteihin liittyviä standardejamme, Leppä sanoo.

Hänen mukaansa monilla kaupoilla ja ravintoloilla on vaikuttavat vastuullisuusperiaatteet, joissa linjataan ilmastokestävästä ruuantuotannosta. Brasilialaisen lihan vetäminen pois myynnistä olisi ministerin mielestä yrityksille mahdollisuus osoittaa niiden noudattavan näitä periaatteita.

– Tämä olisi palvelus myös kuluttajille, sillä yhä useampi ottaa ilmasto- ja vastuullisuuskysymykset huomioon ravintoiloissa asioidessaan ja ruokaostoksia tehdessään.

– On kuitenkin syytä korostaa, että sademetsien pelastaminen ei voi olla yksittäisten kuluttajien vastuulla. Sen sijaan meidän päättäjien vastuulla se on, Leppä sanoo.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)