Verkkouutiset

”Ministerien on oltava rehellisiksi tunnettuja”

Kysymyksiä SDP:n ministerien 'muunnellusta totuudesta' ei käyty eduskunnassa läpi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen perustuslain mukaan ”ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia”. Tämän lauseen varjo oli nopeasti käytyjen hallitustunnustelujen yllä eronneen pääministeri Antti Rinteen (sd.) esillä olleiden jatkoaikeiden vuoksi.

Lopulta mahdollisesti myös julkisuuden paine teki Rinteestä sunnuntai-iltana SDP:n päätösten mukaisesti eduskunnan varapuhemiehen.

Hallitustunnustelut hoitaneen Antti Rinteen pääministerieron taustan kysymyksiä niin sanotusta muunnellusta totuudesta, eli epärehellisyydestä eduskunnan edessä Posti-asioissa, ei ole selvitetty. Rinne erosi ennen kuin välikysymyskeskustelu olisi käyty.

Asiaa korostaa myös SDP:n Sirpa Paateron paluu ministeriksi. Hän ilmoitti erostaan kunta- ja omistajaohjausministerin paikalta Posti-kohussa vain yhdeksän vuorokautta sitten, ja asioita jäi selvittämättä. Nyt hänestä tulee kuntaministeri.

Sirpa Paatero ja Antti Rinne. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

– Posti-asia on täysin selvä. Lakot saatiin loppumaan, Antti Rinne sanoi kantanaan Ilta-Sanomille sunnuntaina illalla.

Aiemmin Antti Rinne kommentoi asiaansa tiedotustilaisuudessa 5.12.2019 tultuaan nimitetyksi hallitustunnustelijaksi. Hän sanoi tuolloin näin:

– On minusta täysin selvää, että pääministeri Rinne pyysi eroa, itse, hallitukselleen ja itselleen. Siihen ei liity mitään luottamuslauseprosessia eduskunnassa, vaan eräs hallituskumppani totesi epäluottamusta pääministeriin päin. Tässä ei ole siis todettu eduskunnassa luottamusta tai ei-luottamusta tämän asian suhteen, Antti Rinne sanoi.

Rinteen näkemyksen mukaisesti mahdollistakaan epärehellisyyttä ei siis ollut voinut olla, koska välikysymystä ei käsitelty ja sen äänestystä ei koskaan ollut.

Eriävän näkemyksen mukaan juuri Antti Rinteen eroa voi pitää eräänlaisena tunnustuksena siitä, ettei kaikkea oltu tehty oikein.

Eroa ennen maanantai-iltana 2.12.2019 tuolloinen pääministeri Antti Rinne peräsi oikeusturvaansa. Hän halusi kirjalliset perustelut keskustalta, joka oli ilmoittanut epäluottamuksesta.

Pyyntö oli erikoinen ja poikkeava; moni piti sitä osana pyristelyä jatkaa pääministerinä:

–  Minun oikeusturvani takia on myös tärkeä saada perusteet keskustan näkemykselle kirjallisesti. Vasta sen jälkeen, kun olen saanut keskustan täsmällisen vastauksen kirjallisesti, pystyn arvioimaan, mitä tulen tekemään, Antti Rinne sanoi Helsingin Sanomille illalla 2.12.2019.

Posti-vyyhdin kierteeseen

Tiistaina 3.12.2019 Antti Rinne sai nuo keskustan perustelut kirjallisinakin. Ne kuuluivat seuraavasti:

Pyynnöstänne toteamme myös kirjallisesti seuraavaa: Keskustan eduskuntaryhmä ja Keskustan puoluehallitus eivät luota pääministeri Antti Rinteeseen. Syynä on kokonaisarvio hallituksen toimintakyvystä, luottamuksesta ja uskottavuudesta.”

Tämän jälkeen Antti Rinne jätti oman ja hallituksensa eronpyynnön.

Sittemmin on havaittu, että Rinne ilmeisesti pyysi kirjallisia perusteluja juristin ajattelun logiikalla. Aikeissa saattoi olla paluu uuteen hallitukseen tai tuleviin hallituksiin. Silloin ministerillä ei saisi olla olemassa todettua epärehellisyyttä.

Eikä keskusta sellaista siis suoraan lausunnossaan sanonutkaan. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni muotoili asian näin sunnuntaina 8.12.2019 puheessaan:

– Pääministeri oli ajautumassa Posti-vyyhdin kautta sellaiseen kierteeseen, joka oli viemässä hallituksen toimintakyvyn. Olimme tilanteessa, jossa hallitus valmistautui yhteisesti vastaamaan Postiin liittyvään välikysymykseen. Emme saamiemme selvitysten jälkeen voineet sitoutua vastauksen antamiseen. Annettu selvitys tapahtumien kulusta jätti liian paljon aukkoja ja kysymyksiä. Lisäksi itse tapahtumaketjun selvittäminen johti tilanteeseen, jossa en katsonut voivani luottaa. Me emme voineet sitoutua epäselvyyksiin. Me emme valitettavasti voineet luottaa, Katri Kulmuni kuvaili 8.12.2019.

Keskustan kansanedustaja Markus Lohi lähestyi asiaa A-studiossa 5.12.2019 näin:

– Mikä muuttui perjantaina (29.11.2019) oli, että meille tuli sellainen tunne, että me emme voi luottaa onko se tarina jonka pääministeri silloin kertoi – pitääkö se paikkansa, ja onko se tarina seuraavana päivänä eri. Ja tästä on luottamuksessa kysymys. Se ei ole sellainen yksittäinen asia joka olisi joku paha virhe tai joku iso moka välttämättä, vaan pitää luottaa että kun pääministeri kertoo jotain, niin se on lopullinen totuus, Markus Lohi sanoi.

”Rehellisiksi tunnettuja”

Kokoomuksen johdolla jätetyssä välikysymyksessä, jonka Antti Rinne sivuutti eroamalla, rehellisyyskysymyksestä todettiin näin:

Perustuslain 60§:n mukaan ’Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.’ Pääministerin ja omistajaohjausministerin lausunnot on asetettava arvioitavaksi tätä taustaa vasten. Mikäli olisi niin, että eduskuntaa on tahallaan johdettu harhaan, on asiaan suhtauduttava erityisellä vakavuudella” ja kysyttiin viimeisenä kysymyksenä ”ovatko valtioneuvoston jäsenet pääministeri Rinne ja omistajaohjausministeri Paatero antaneet eduskunnalle virheellistä tietoa liittyen heidän tietoihinsa Postin tilanteesta?”.

Antti Rinne ja Sirpa Paatero eivät siis joutuneet vastaamaan eduskunnassa näihin.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen kommentoi asiaa A-studiossa 5.12.2019 näin:

– Antti Rinne on puhunut täysin ristiin Postin hallituksen ja valtion ylimmän omistajaohjausvirkamiehen kanssa eri tiedoista. Ja näihin tietoihin olisi pitänyt saada Antti Rinteeltä eduskunnan edessä vastaus, puhuuko hän muunneltua totuutta. Nythän tämä tilanne jää jossain määrin auki, koska hän veti johtopäätökset tässä asiassa (erosi, toim. huom.) ennakkoon, mikä varmasti on ihan hyvä – mutta tilanne on kuitenkin se, että välikysymyksen paine oli niin kova, että Antti Rinteen tuki lähti eduskunnassa pois, Antti Häkkänen sanoi.

LUE MYÖS:
Antti Rinne: Ei ole todettu epäluottamusta eduskunnassa (VU 5.12.2019)
Katri Kulmuni: Epäluottamusta Antti Rinteeseen on (VU 2.12.2019)
Näin Sirpa Paatero syyskuussa: Postin toimet välttämättömiä (VU 30.11.2019)
Petteri Orpo: Antti Rinne yrittää pestä kätensä (VU 29.11.2019)
Antti Rinteen ja Sirpa Paateron puheet selvittäjistä eroavat (VU 27.11.2019)
Näin Antti Rinne ja Sirpa Paatero tarkasti sanoivat (VU 25.11.2019)
Petteri Orpo kysyy: Puhuiko Antti Rinne totta eduskunnan edessä? (VU 25.11.2019)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)