Verkkouutiset

Ministeri varoittaa maahan laittomasti jäävistä

Kai Mykkäsen mukaan ensi vuoden tilanteeseen varaudutaan uusilla keinoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan budjettikeskustelussa sisäministeri Kai Mykkäseltä (kok.) kysyttiin muun muassa rikollisten palauttamisesta ja siitä, syövätkö turvapaikanhakijat poliisin voimavaroja. Mykkänen vastasi jälkimmäiseen kysymykseen, että tällä hetkellä sinänsä näin ei tapahdu.

– Meillä on onneksi kuitenkin – ottaen huomioon vastaanottokeskuksissa olevien hakijoiden määrä – suhteellisen rauhallista ollut. Vaikka näitä tiettyjä busseihin kohdistuvia iskuja viime viikkoina on ollutkin, joka on huolestuttavaa, Kai Mykkänen totesi.

– Mutta on selvää, että jos laittomasti maahan tulee jäämään tuhansia ihmisiä lisää ensi vuoden aikana, kun tulee tuhansia lainvoimaisia käännytyspäätöksiä, niin silloin tämä alkaa syödä helposti (voimavaroja).

Sisäministerin mukaan eduskunta on tämänkin vuoksi lisäämässä ulkomaalaisvalvonnan voimavaroja.

Hänen mukaansa ”sisäisesti tämä on tietysti meillä suunta, jossa teemme toimenpiteitä”.

– Meidän pitää pystyä harkitsemaan esimerkiksi sitä, että laittomasti maassa olevalle sakkojen lisäksi kerrytetään muuntorangaistusta ja otetaan keinoja käyttöön, joilla voidaan ottaa kiinni henkilöitä, jotka osoittautuvat yleisen turvallisuuden ja järjestyksen vaarantaviksi.

– Nythän meillä on vuodenvaihteessa onneksi eduskunnan hyväksymä lainsäädäntö tulossa voimaan, joka sujuvoittaa ja nopeuttaa karkotusmenettelyä, eli oleskeluluvan perumista ja karkottamista, jos syyllistyy törkeisiin rikoksiin, Mykkänen sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)