Verkkouutiset

Ministeri vaatii päätöstä palkka-avoimuudesta

Opetusministeri Jussi Saramon mukaan hallituksella on keväällä näytön paikka palkkatasa-arvon suhteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetusministeri Jussi Saramo (vas.) perää hallitukselta vauhtia palkkatasa-arvotyöhön.

– Ei ole yksinkertaisesti vaihtoehto, että palkkakuilun kiinni kuromiseksi ei tämän hallituskauden aikana saataisi aikaiseksi merkittäviä toimia, hän sanoo tiedottessa.

Hallituksella on tällä hetkellä käynnissä työ palkka-avoimuuden lisäämiseksi. Elinkeinoelämän keskusliitto jätti kolmikantaisen palkka-avoimuustyöryhmän vuoden lopulla, mutta Saramon mukaan on selvää, että ryhmän työ jatkuu hallitusohjelman mukaisesti.

– On selvää, että työn palkkatasa-arvon edistämiseksi on jatkuttava myös ilman EK:n osallistumista. Palkka-avoimuuden lisäämistä lainsäädännön keinoin on hallitusohjelmassa selvä kirjaus ja edellytämme, että asia edistyy tämän hallituskauden aikana, Saramo sanoo.

Hän haastaa palkka-avoimuustyöryhmästä irtaantuneen EK:n esittämään omat konkreettiset keinonsa palkkatasa-arvon lisäämiseksi.

– Vetäytymällä yhteistyöstä EK nakertaa omaa vaikutusvaltaansa. Järjestön vuonna 2019 esittämä kanta, jonka mukaan palkkatasa-arvoa koskevat “säännökset ovat kunnossa, eikä niihin tarvita muutoksia” on hyvin erikoinen. Työnantajapuolella olisi nyt hyvä paikka julkistaa uskottavat omat toimensa palkkatasa-arvon parantamiseksi yksipuolisen jarruttamisen sijaan, Saramo esittää.

Keskustelu hoitajien koronakorvauksista korostanut palkkatasa-arvon merkitystä

Saramo nostaa viime aikojen keskustelun hoitajien koronakorvauksista esimerkkinä palkkatasa-arvon merkityksestä. Hän toteaa, että miesvaltaisilla aloilla erilaiset haittalisät ovat arkipäivää, kun taas naisvaltaisilla kunta-aloilla vastaavia lisiä nähdään harvemmin.

– Eräänlainen pohjakosketus oikeudenmukaisessa työnantajapolitiikassa koettiin, kun HUS vaati voimaan valmiuslakeja varmistaakseen työvoiman riittävyyden joulupyhiksi ilman, että oltiin ensin pyritty sopimaan korona-ajan erityiskorvauksista. On selvää, että ihmisten perusoikeuksiin puuttuvia poikkeuslakeja ei tule ottaa käyttöön ennen kuin normaalit työnantajapuolen keinot on otettu käyttöön. Näin on luonnollisesti oltava niin nais- kuin miesvaltaisillakin aloilla, Saramo sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)