Verkkouutiset

Ministeri myönsi: Suomessa on koronarokotteita oma ”varasto” ja viikon viive

Rokote-erän tullessa maahan ne pitää ohjeen mukaan pistää vasta seuraavalla viikolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan täysistunnossa kansanedustaja Antero Laukkanen (kd.) ihmetteli tietoja Suomen koronarokotuksista. Hänen mukaansa Suomessa on merkittävästi enemmän rokotteita maassa kuin mitä ihmisiä rokotetaan.

– Miksi tämä jakelu ja piikittäminen on hoidettu niin huonosti, että nämä rokotukset seisovat varastoissa eikä siellä, missä niitä tarvitaan, ja nyt sen takia joudumme sitten säätämään lakeja, joissa yritystoimintaa rajoitetaan. Tämä on suuri puute tässä kokonaisuudessa, Antero Laukkanen kysyi.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) antoi lopulta moniulotteisen vastauksen.

– Lähtökohdaksi otettiin näiden rokotteiden osalta se, että kun rokote-erä tulee maahan, se pitää siinä seuraavan viikon aikana – siis viidessä päivässä – saada tuolla kentällä kulumaan, Krista Kiuru sanoi.

– Ensimmäistä kertaa olemme jo viikkoja olleet siinä, että se sama määrä joka tulee, sen pitäisi olla myös laitettuna.

– Lähtökohta on siis se, että nopeimmat nyt syövät hitaat.

Ministeri sivuutti sen, että kun rokotteita tulee maahan viikottain yli 100 000, tämä tarkoittaa käytännössä yli 100 000 rokotteen ”varastoa” ja selittää ihmetellyt tilastojen lukemat. 
 
– Lähtökohtana pitää olla se, että se erä käytetään heti silloin seuraavalla viikolla ja se levitetään niin, että siellä porukat ovat valmiina jo sitä erää heti käyttämään kun se tulee. Jos sitten varastoon jää tavaraa, niin se jää tietysti sen vuoksi, koska siellä on eri aikana ihmiset saaneet rokotteita ja milloin on kenenkin tehosterokotteen vuoro, niin siihenkin tietenkin pitää varautua. Että on varmasti syitä, miksi se saldo ei koskaan ole täysin niinkuin finito, Kiuru jatkoi selvitystä.

– Mutta on myös syitä pitää tiukkaa huolta siitä, että ne rokotteet jotka meillä ovat varastossa aidosti myös käytetään, eivätkä ne jää mihinkään odottelemaan tai makaamaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)