Verkkouutiset

Ministeri Mika Lintilä HS:lle: Leikkauksia pitää voida tehdä

Valtiovarainministerin mukaan mittavia leikkauksia voi olla edessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) mukaan Antti Rinteen (sd.) hallituksen kaikki puolueet ovat sitoutuneet leikkaamaan valtion menoja, jos työllisyysaste ei nouse hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti 75 prosenttiin. Ilman tätä hallituksen tavoite julkisen talouden tasapainosta ei toteudu.

− Sen (leikkausten) pitää olla mahdollista. Tähän kaikki puolueet ovat sitoutuneet. Ilman tätä kirjausta valtion talouden tasapainosta hallitusta ei olisi. Säätytalolla oli niin valveutunutta porukkaa, ettei heille tarvinnut tätä kovin montaa kertaa toistaa, Lintilä sanoo Helsingin Sanomissa.

Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan työllisyysaste on 73,3 prosenttia hallituskauden lopussa vuonna 2023.

Uusi hallitus on lisäksi päättänyt lisätä 1,23 miljardia euroa pysyviä menoja sekä myydä valtion omaisuutta noin kolmella miljardilla eurolla. Rahat ohjataan ministeriöiden kertaluonteisiin menoihin.

− Pikkuisen minä pelkään, että joissakin ministeriöissä alkaa mopo keulia. On vaara, että ministeriöissä aletaan ajatella, että näillä kertaluonteisilla rahoilla aletaan rahoittaa pysyviä menoja, Lintilä sanoo.

− Omaisuuden myynnistä saatujen rahojen käyttö loppuu pääasiassa vuonna 2022. Siinä voi tulla paha mieli, mutta sanon jo näin ennakkoon, ettei kannata tulla valtiovarainministeriöön kysymään jatkoa näihin rahoituskohteisiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)