Verkkouutiset

Ministeri listasi 46 turhaa säädöstä, nyt monet niistä ovat historiaa

Sanni Grahn-Laasosen mukaan sääntelyn järkevöittämisessä on saatu aikaan hyviä tuloksia, mutta vielä riittää tehtävää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) arvioi Verkkouutisten blogissaan, että Suomessa on otettu muutamassa vuodessa isoja askeleita kohti vähän vapaampaa, ihmiseen luottavampaa yhteiskuntaa. Normienpurku on yksi hallituksen painopistealueista.

Hän muistuttaa kirjoittaneensa viisi vuotta sitten yhdessä silloisen kansanedustaja Lasse Männistön (kok.) kanssa listan 46 laista, säädöksestä ja säännöstä, joiden purkamista pitäisi vähintäänkin harkita. Moni ehdotuksista on toteutunut ja norminpurku on tämän hallituskauden aikana edennyt muutenkin aiempaa vauhdikkaammin.

– Heti kauden alussa vapautettiin kauppojen aukioloajat. Haja-asutusalueiden kohtuuton jätevesilaki on korjattu. Tämän vuoden alussa voimaan astunut alkoholilaki vapautti sääntelyä. Perinteisen lonkeron myynti sallittiin muuallakin kuin Alkoissa ja erikoisoluiden valikoima laajeni, kun prosenttiraja nostettiin 5,5 prosenttiin. Ravintolat saavat nyt myydä alkoholia samalla tapaa mukaan kuin ruokakaupatkin. Pienpanimoiden mahdollisuudet myydä tuotteittaan paranevat. Täysi-ikäisten festareilla ei enää vaadita ”kalja-aitauksia” ja anniskeluluvan saanti helpottuu. Taksiliikenne avautuu kilpailulle ja ajokorttiuudistus laskee ajokorttien hintaa, Grahn-Laasonen listaa.

– Yritystoiminnan esteitä on purettu ja yrittäjän asemaa on parannettu.Hankintalaki on uudistettu niin, että pk-yritykset mahdollisuudet osallistua hankintoihin helpottuvat. Työllistämisen esteitä on purettu pidentämällä koeaikaa, helpottamalla määräaikaisten työsopimusten solmimista ja lyhentämällä takaisinottovelvoitetta.

Myös koulutuspolitiikassa on Grahn-Laasosen mukaan otettu askeleita kohti ”mahdollistavaa lainsäädäntöä” ja esimerkiksi koulutusviennin esteitä on purettu. Lisäksi hän nostaa esiin ammatillisen koulutuksen reformin, jossa purettiin merkittävä määrä päällekkäistä tekemistä ja lisättiin mahdollisuuksia rakentaa joustavia koulutuspolkuja, sekä vuoden alusta voimaan astuvan korkeakoulujen opetusyhteistyölain, jossa puretaan esteitä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen väliseltä yhteistyöltä.

Grahn-Laasosen mukaan kokoomus haluaa saada hyvin alkaneeseen norminpurkuun lisää vauhtia.

– Maailman nopeassa muutoksessa on tarpeellista arvioida jatkuvasti, onko lainsäädäntömme tulevaisuudenkestävää, mahdollistavaa. Antaako se tilaa uuden luomiselle, uusille elämänlaatua tai ympäristön tilaa parantaville teknologioille? Antaako säädösympäristö tilaa ihmisten omalle vastuunotolle ja aktiivisuudelle? Suomen tulee olla toimiva yhteiskunta, missä byrokratia ei lannista esimerkiksi nuorta yrittäjää tai vapaaehtoistyötä tekevää järjestöaktiivia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)