Verkkouutiset

Ministeri koronatesteistä: Emme voi jatkaa näin

Tiede- ja kulttuuriministeri ottaisi yksityisen terveydenhuollon mukaan testaukseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko ehdottaa merkittävää koronatestaamisen lisäystä. Nyt testaamiseen kokonaisuteen voi hänen mukaansa kulua pahimmillaan jopa viikon päivät.

– Eri puolilta Suomea kuuluu huolestuttavia tietoja siitä, miten pitkät jonot koronatesteihin on – ja miten pitkään testin tulosta joutuu odottamaan, Saarikko sanoo tiedotteessaan.

Saarikon mukaan Suomessa tulisi ottaa mallia laajasta testaamisesta Tanskasta ja Etelä-Koreasta. Kaikki mahdollinen tulisi nyt hänen mukaansa tehdä, ettei vaihtoehdoksi jää ainoastaan maan sulkeminen.

– Tämä kaikki voitaisiin toteuttaa esimerkiksi julkisen ja yksityisen terveydenhuollon yhteistyönä. Tulosten raportoinnissa testatulle teknologia voisi tulla avuksi, jokaisen oman Kanta-rekisterin kautta.

Mallissa kuka tahansa voisi hakeutua oma-aloitteisesti koronatestiin ilman lääkärin lähetettä, vaikka olisi oireeton. Tämä auttaisi Saarikon mukaan katkaisemaan tartuntaketjuja jo ennakolta, koska myös oireettomat voivat tartuttaa.

– Valtion tulisi ottaa testaamisen kustannukset katettavaksi. Asiaa helpottaisi se, että sujuvan automaation ja tietojenkäsittelyn pystyttämiseen Suomessa riittää sekä tutkimus- että yrityspuolella osaamista. Kaikki osaajat kannattaisi ottaa hankkeeseen mukaan.

Saarikon mukaan keväästä selvittiin Suomessa hienosti, ja nyt tulisi varmistaa että näin käy myös syksyllä.

– Emme voi jatkaa näin.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)