Mika Lintilä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ministeri kiisti tuloveron kiristyspaineet – Veronmaksajilta tyrmäys

Valtiovarainministeri Mika Lintilän mukaan ansiotulojen verotus ei ole kiristymässä 500 miljoonalla eurolla.

Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen toteaa valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) antaneen harhaanjohtavia tietoja eduskunnassa pitämässään puheenvuorossa.

Mika Lintilä vastasi keskiviikkona kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinosen arvosteluun tuloverotuksen kiristyspaineista.

– Nyt on pakko pikkuisen korjata näitä vääriä tietoja, joita täällä on esitetty. Edustaja Heinonen ilmoitti, että tuloverotus kiristyy 500 miljoonalla eurolla. Jos tuloverotus kiristyisi 500 miljoonaa, meidän ei olisi tarvinnut tehdä esimerkiksi polttoaineverotuksen kiristystä, Lintilä sanoi.

– Viittasitte Veronmaksajien lausuntoon. Tarkistin sen, ja arvio 500 miljoonasta oli annettu hallitusneuvotteluiden aikana, valtiovarainministeri jatkoi ja aiheutti naurunremakan eduskunnassa.

Valtiovarainministerin mukaan ”toimitusjohtaja Lehtinen on antanut [lausuntoja], joissa hän ei enää puhu näistä korotuksista mitään”.

– Ja tämä kyllä selviää sieltä, että ihan tuo tiedoksi teille, Mika Lintilä sanoi.

Teemu Lehtinen huomauttaa twitterissä, etteivät valtiovarainministerin kuvailut Veronmaksajien lausunnoista osuneet kohdalleen.

Lehtinen viittaa laskelmiin, joiden mukaan ansiotulojen verotus kiristyy ensi vuoden puolella jopa puolella miljardilla eurolla, jos hallitus ei kompensoi sosiaalivakuutusmaksujen nousua.

Veronmaksajien keskusliitto pitää hallitusohjelmassa päätettyjä 200 miljoonan euron arvoisia, lähinnä pienituloisille rajattuja kevennyksiä mittakaavaltaan riittämättöminä.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt