Ministeri painottaa tapahtumissa ihmisiltä vastuuta. Kuva ei liity tapaukseen. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Ministeri Demokraatille: Kuvat tapahtumista huolestuttavia

Hanna Kososen mukaan turvavälejä ei saa unohtaa.

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) kertoo Demokraatin haastattelussa pitävänsä kulttuuri- ja liikuntatapahtumista näkemiänsä mediakuvia huolestuttavina.

– Kulttuuri- ja liikuntatapahtumista olen nähnyt kuvia, joissa ihmiset ovat hyvin lähekkäin toisiaan. Tätä ei olla lainkaan näillä avien (aluehallintovirastot) ohjeistuksilla tarkoitettu, Kosonen sanoo Demokraatille.

– Turvavälit pitäisi silti pitää ulko- ja sisätilaisuuksissa myös. Se ohjeistus ei ole mihinkään poistunut.

Hän katsoo, että suomalaiset ovat tähän mennessä noudattaneet kesällä suhteellisen hyvin ohjeistuksia turvaetäisyyksistä. Hänen mukaansa samalla linjalla pitää jatkaa, jotta ”saadaan jatkossakin nauttia samalla tavalla”.

– Kansainvälisesti meillä on tosi hälyttäviä esimerkkejä. On ollut erittäin hyvä tilanne monessa maassa ja sitten tilanne on vain räjähtänyt käsiin. Sitähän me emme täällä Suomessa todellakaan halua nähdä, Kosonen toteaa.

Hallituksen tiede- ja kulttuuriministeri vaihtuu torstaina 6. elokuuta. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen pyytää eroa ministerin tehtävästä ja ministeriksi nimitetään kansanedustaja Annika Saarikko, joka elokuussa 2019 pyysi eroa tiede- ja kulttuuriministerin tehtävästä perhesyistä johtuen.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt