Verkkouutiset

Anna-Maja Henriksson: Verotuksen pitää kannustaa yrittäjiä

Rkp:n mukaan yrittäjyys on avainasemassa hallituksen työllisyystavoitteen saavuttamisessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rkp:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan yrittäjyyden edellytykset ja työllisyys kulkevat käsi kädessä.

– Hallitus haluaa päästä 75 prosentin työllisyyteen tämän hallituskauden aikana. Yritysystävällinen yhteiskunta on avainasemassa, jotta voimme saavuttaa tämän tavoitteen, ministeri sanoo tiedotteessaan.

Antti Rinteen (sd.) hallituksen tavoittelema 75 prosentin työllisyysaste edellyttää noin 60 000 uutta työllistä vaalikauden loppuun mennessä. Henriksson muistuttaa, että uusia työpaikkoja luodaan pääasiassa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.

– Siksi verotuksen on kannustettava yrittäjyyteen, ja lainsäädännön on tuettava yrittäjyyttä, hän sanoo.

–Rkp:lle yrittäjyys on sekä mahdollisuus yksilölle toteuttaa unelmansa että perusedellytys pohjoismaisen hyvinvointivaltion säilyttämiselle.

Hallitus kokoontuu tiistaina ja keskiviikkona budjettiriiheen, jossa on tarkoitus päättää toimista työllisyyden edistämiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)