Pitkin talvea on soitettu hälytyskelloja: uutistoimisto STT on kuolemassa, ellei sille löydy uutta rahoitusta. Huoleen on vastattu sellaisilla kommenteilla kuin…
* Miksi ihmeessä omistajat itse eivät pelasta yhtiötään?
* Vastustan julkista tukea, joka tekisi STT:stä hallituksen äänenkannattajan
* Vastustan ylipäätään medioiden julkista tukea
* Meillä on jo verovaroin kustannettu Yle, joka hyvin voisi ottaa hoitaakseen STT:n tehtävät.
Nämä sinänsä fiksut periaatteet eivät valitettavasti toimi käytännössä. Taustoitan hieman. Eli miksi STT:llä on nykyinen rahoitusmalli ja miksi se ei enää toimi?
STT:n pääomistajia, asiakkaita ja rahoittajia ovat olleet suuret maakuntalehdet. Ne olivat ennen hyvin vauraita monopoleja omilla alueillaan. Ennen 2000-luvun mediakriiisejä maakuntalehden omistamista verrattiin setelikoneen pyörittämiseen.
STT:n omistajamediat pitivät tärkeänä periaatteena tarjota levikkialueellaan jonkinlainen kokonaiskuva oman alueensa lisäksi myös koko maan ja maailmankin tärkeimmistä uutistapahtumista. Jos arkistosta kaivaa käteensä minkä tahansa vanhan maakuntalehden, siitä saa kohtuullisen kuvan, mitä edellisenä päivänä on maassa ja maailmalla tapahtunut.
Tähän nuo lehdet tarvitsivat STT:tä, vaikka niillä oli siihen aikaan myös omat ulkomaan- ja urheilutoimittajansa ja yleensä myös tavalla tai toisella edustajansa politiikan ja työmarkkinoiden tapahtumapaikoilla Helsingissä.
Tänä päivänä tuosta ajattelutavasta on merkittäviltä osin luovuttu. Mediat eivät itse enää määrittele agendaansa niinkään aiheiden tärkeyden perusteella, vaan ne pyrkivät heijastelemaan yleisöjensä todellisia tai kuviteltuja toiveita. Perinteinen tärkeysajattelu ja päiväkirjanpito on koko ajan vahvemmin korvautumassa ihmisläheisillä tarinoilla ja keskustelua herättävillä avauksilla.
Tällaiseen ne eivät tarvitse STT:tä, ainakaan niin paljoa, että olisivat tiukkoja talouspäätöksiä kohdatessaan valmiita paljoa maksamaan siitä. Menestyäkseen – kerätäkseen klikkaavia tai maksavia lukijoita isoina massoina – median on oltava ainutlaatuinen, kuohuttava, tunteita herättävä. STT:n lähtökohta on kaiken tämän vastainen; asiallisen viileä, toteava, arkinen ja samanlainen kaikille.
Kun STT:n nykyiset omistajat tarvitsevat liiketoimintansa edistämiseksi yhä vähemmän STT:tä, miksi ne sitä pelkän yleisen hyvän takia rahoittaisivat? Yleistä hyvää rahoitetaan yleensä verovaroin tai sitten juuri tätä tarkoitusta varten muodostetuin rakentein.
Tämä taustoitus ehkä vastaa kysymykseen siitä, miksi nykyiset omistajat eivät enää halua maksaa STT:n ylläpidosta. Vastaavasti on selvää, että STT ei voi jatkaa nykyisellä omistusrakenteella. Myös sen on muututtava, jos STT halutaan pitää hengissä.
Miksi STT sitten on tärkeä, jos se ei ole sitä nykyisille omistajamedioille?
Muita medioita palvelevana uutistoimistona se ei ole niiden tavoin riippuvainen klikkauksista ja kuohuttavista sisällöistä. Sen on mahdollista määritellä agendansa asioiden tärkeyteen ja merkityksellisyyteen pitäytyen. Se kilpailee vain itsensä kanssa ja ensisijaisesti laadusta.
Jopa valtion Yle toimii aivan toisessa ulottuvuudessa. Yle taistelee verissä päin joka päivä katsojamääristä ja yhä enemmän kaikkien yksityisten medioiden kanssa yleisön huomiosta verkkopalveluissa. Senkin tavoitteena on kuohuttaa tunteita, nostattaa riemun ja raivon kiljahduksia, olla puheenaiheena.
Ei Yle tästä lähtökohdasta pysty kattamaan tarvetta viileään, tylsähköön asiajournalismiin. Ja sitä asiajournalismia kuitenkin tarvitaan. STT:n menestystä ei mitata sillä, montako klikkiä, katsojaa tai lukijaa se saavuttaa, vaan sillä, ovatko se uutiset totta. Ja sillä, ovatko sen loputtomasta tapahtumien virrasta esiin poimimat aiheet tärkeitä ja merkityksellisiä.
***
Kansallisen STT:n uutispalvelujen pitäisi jatkossa olla hinnaltaan niin edullisia, että pienimmätkin mediat voisivat niitä hyödyntää. Joko oman tarjontansa osana tai sitten luotettavana tietolähteenä omille sisällöille.
Selviytyäkseen STT tarvitsisi julkista tukea, mutta riippumattomuuden takaamiseksi sillä olisi hyvä olla määritelty yläraja. Sanotaan vaikka korkeintaan sadasosa Ylen rahoituksesta.
Myös STT:n omistus pitäisi hajauttaa. Siinä ei todellakaan ole järkeä, että STT:llä pelkän historian takia jatkossakin olisi vain omistajat, jotka eivät enää ole itse sen palveluista kiinnostuneita. Siksi omistajakuntaan – ja rahoittajiksi – pitäisi saada mukaan ainakin viestintä-, journalisti-, ja kulttuurialan järjestöt ja/tai säätiöt. Se on niiden kansallinen tehtävä suomalaisen demokratian ja kulttuurin puolustamisessa.
Kirjoittaja on työskennellyt journalistina viidellä vuosikymmenellä ja seurannut 2000-luvun mediamurrosta alan eri järjestöjen hallituksissa.
